sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Ikävästi paitsioon

Pagistaanissa on kipeästi tiedostettu elämän kiertyminen yhden, alati kasvavana tekstitiedostona konkretisoituvan asian ympärille.

Päivittäinen ulkoilu ja muu liikehdintä on välttämätöntä paitsi koirien vuoksi, myös siksi, että muuten mittari paukahtaisi punaiselle alta aikayksikön. Mutta muu oleminen ja harrastelu ovat jääneet ikävästi paitsioon, mukaan lukien valokuvaaminen ja kaikenlainen värkkäily. Se taas latistaa ja kaventaa elämänpiiriä entisestään.

Jennin ja muutamien muiden vanavedessä asetankin varovaisen toivoni teihin. Haastakaa ja potkikaa minut ottamaan kamera esiin ja kuvaamaan - no, mitä vain keksitte pyytää laillisuuden ja siveellisyyden rajoissa täällä eteläisillä kotikulmilla tai idän työmailla, joille suuntaan pariksi päiväksi taas huomenissa.

Jos kukaan ei pyydä mitään, niin kuvaan pyytämättä. Uhalla ja kiusallakin!

Toinen vetoomus: olisiko jollakulla lyömättömiä vinkkejä, mitä Berliinissä kannattaa nähdä tai tehdä? Mainitussa kaupungissa on tutkijakoulukinkerit lokakuun alkupuolella, ja varasin option pariin ohjelmoimattomaan lisäpäivään, kun siellä kerran ollaan.

Allekirjoittanut tunnustautuu kehnonlaiseksi kaupunkimatkailijaksi; museoita jaksaa korkeintaan yhden päivässä, shoppailu ei suuremmin kiinnosta ja suuren kaupungin hälinä käy nopeasti voimille. Historia, luonto ja tuomiokirkkojen kryptojen kaltaiset paikat ovat kuitenkin kovassa kurssissa.

6 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Tiedetoimittajassa oli vinkkejä Berliiniin matkaaville.

Jenni kirjoitti...

Kuvatoiveita: onko hyvää otosta kirkkoisästä? Kirjan kuvituksessa, postikortissa tms. Tai löytyykö kotoasi jotakin karjalaista, joka on sinulle läheistä. Siitä haluaisin nähdä kuvan.

jospa kirjoitti...

Siellä on se yks ihana, boheemi kaupunginosa, josa oli ihania halpoja ravintoloita ja pikkuklubeja... mutta mikäköhän sen nimi oli? Saisko kirjastosta Berliini -Lonely Planetin?

Kuvaamisesta: aion pyytää perinteisesti kuvan aamiaisesta, lounaasta ja illallisesta!

Kaura kirjoitti...

Kotioven kuva voisi olla kiva tai jonkin muun mieluisen, tärkeän oven.

Anonyymi kirjoitti...

Juutalainen museo on hieno.

Hanna G

lupiini kirjoitti...

Kuvaa viherkasveja!

Berliinissä kiva on Prenzlauer Berg, vähän punavuorimainen kaupunginosa vanhoine taloineen, rafloineen ja kauppoineen. Sitten se Saksan historiamuseo on ihan huippukiehtova, saatiin tuhrattua siellä suunnilleen työpäivän verran aikaa... Stasin entisessä päämajassa ei ehditty käydä vaikka se olisi ollut hotlamme vieressä, mutta kuulemma omalla tavallaan aika jännä paikka. Sitten hiukan keskustan ulkopuolella sijaitseva neuvostosotilaan muistomerkki on aika levoton näky ja sitä ympäröivä puisto vehreä.

Oh, pääsispä matkalle... :)