Värkkäämme erään Taideteollisen korkeakoulun jatko-opiskelijan kanssa yhteistä metodiartikkelia historiallisen kuvatutkimuksen soveltamisesta Venäjän tutkimukseen. Olin juuri viilannut omaa osuuttani ja lähettänyt sen luettavaksi, kun silmään osui uutinen, jonka mukaan Suomelle aletaan työstää uutta brändiä. En oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa. Toisaalta moisessa patrioottisessa puuhakkuudessa ja avoimessa markkinahenkisyydessä on jotakin liikuttavaa. Että oikein valtuuskunta "brändiä" suunnittelemaan! Voin jo nähdä sieluni silmin fläppitaulut, powerpoint-esitykset ja työryhmän jäsenten innosta punehtuneet posket.
Uutinen liippaa kuitenkin turhan läheltä omia askareita, jotka liittyvät mielikuvien muotoutumisen prosesseihin ja niiden yhteyteen kulloisiinkin valtarakenteisiin ja aatteisiin. En osaa suhtautua asiaan aivan niin viattomana hankkeena, kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Useimmitenhan varsinkin kansallisten mielikuvien taustalla on ajatus meistä ja muista. Yritykset luoda myönteistä kuvaa meistä tarkoittavat aina sitä, että kuvalle on olemassa vastakohta - jotain, mitä me emme ole, mutta jota jotkut muut ovat. Näennäisen myönteisillä pyrkimyksillä maakuvan kirkastamiseen - vaikkapa markkinointimielessä, kuten nyt - on aina olemassa kääntöpuolensa, sellainen, joka ei kriittisesti tarkasteltuna ainakaan edistä ihmislajin edustajien keskinäistä solidaarisuutta ja yhteistyöhenkeä.
Puhumattakaan siitä, minkä verran katetta "maabrändeillä" on globaalin maailmantalouden ja kansainvälisen omistuksen aikana. Toisaalta juuri siitähän mielikuvien luomisessa on kyse - kuvista, ei todellisuudesta.
Jokin tuossa uutisessa viekin ajatukset 1800-luvulle ja kansallisromanttisiin hankkeisiin, joissa kukin kansakunta - sekin vielä tuolloin uutuuttaan hohtava käsite - pyrki kilpaa todistelemaan erityisasemaansa ja hyveitään muiden joukossa. Mieleen tulee myös taannoinen yleisönosastokirjoitus, jossa osuvasti arvosteltiin hanakkuuttamme nostaa rehellisyys aivan erityisen suomalaiseksi hyveeksi. Kirjoittaja - joka ei itse ollut suomalainen - muistutti, että rehellisyydellä elämöinnillä on juuri tuo mainitsemani kääntöpuoli: se luo implisiittisen oletuksen, että muut eivät ole yhtä rehellisiä. Sitä paitsi - aivan rehellisesti tarkasteltuna - onko väite niin hyvin perusteltu, että sitä kannattaa tuoda joka käänteessä esille? Maailmanlaajuiset korruptiotilastot tuskin kertovat aivan kaikkea, vaikka niihin usein vedotaankin.
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, millaiseksi arvovaltainen valtuuskuntamme Suomi-neidon stailaa (voisin lyödä vetoa, että "rehellisyydellä" tulee olemaan sijansa muodossa tai toisessa). Kuten neuvostoajan valokuvia ja niiden propagandakäyttöä tutkiva kirjoitustoverini totesi, mallia brändin luomiseen voisi ottaa vaikkapa itänaapurista muutaman vuosikymmenen takaa. Omasta puolestani voisin suositella taustalukemistoksi Hannes Sihvon toimittamaa kirjaa Toisten Suomi: mitä meistä kerrotaan maailmalla (2001). Tuosta mainiosta opuksesta kirjoitinkin pari vuotta sitten saatuani sen divarista käsiini.
Tuntemattoman taiteilijan postikorttikuva vuodelta 1906 on lainattu täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti