Hinku

Lupiini kirjoitti sattuvasti trendikkyydestä niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin.

Minullekin tulee kausia, jolloin tunnen verkkarivetelehtimisen vastapainoksi epämääräistä halua vaatettaa itseäni jotenkin tietoisemmin; jollei nyt suoranaisesti performatiivisemmin, niin ainakin esteettisemmin. Tuo satunnainen haikailu ei koskaan jaksa kantaa tekoihin asti. Mukavuus ja säänmukainen toimivuus vetävät aina pidemmän korren, enkä viitsi asiakseni paneutua aiheeseen, joka kuitenkin tuntuu niin turhalta ja toisarvoiselta kaiken muun elämän rinnalla.

Sitä paitsi olen pihi ja verrattain vähävarainen, ja huolestuttavasti erakoituvana etätyöläisenä näyttäydyn harvoin ihmisten ilmoilla kirjastoja, uimahallia, lenkkipolkuja ja ruokakauppaa lukuun ottamatta. Tuntuisi joltisenkin typerältä laittautua mennäkseen ostamaan luontaistuotekaupasta herajauhetta.

En myöskään nauti vaateshoppailusta oikeastaan muualla kuin kirpputoreilla, joilla edullisiin tarvehankintoihin saa liitettyä metsästämisen jännityksen ja löytämisen ilon. Sitkeästi pintansa pitävässä, säkkimäisessä tunikamuodissa onkin se hyvä puoli, että mieliteko halpoihin, huonolaatuisiin ja epäeettisiin heräteostoksiin vaatekaupoissa on hiipunut entisestään. Paitsi vaatteiden leikkaukset (joista taannoin raskaana ollut ystäväni ymmärrettävästi iloitsi), myös niiden värit tuntuvat jotenkin holtittomilta ja perin epäimartelevilta. Tankotolkulla sameanharmaata, fuksianpunaista, kirkuvan keltaista ja sitä vihreää, joka sopii omilta väreiltään vahvalle, mutta tuo perisuomalaiseen talvinaamaan sämpylätaikinan kelmeyden. Missä ovat murretut värit? Viininpunaiset, sinivihreät, malvan ja kanervan sävyt?

Sitä paitsi empiretyylinen leikkaus saa lyhytselkäisen ja pitkäkoipisen näyttämään jalkalampulta. Niin kauan, kuin en erityisemmin halua näyttää sammakonvihreältä retrovalaisimelta, jätän ostokset hyvillä mielin väliin.

Koska en kuitenkaan ole millään muotoa immuuni materialistisille mieliteoille, minulle iski ties mistä hinku saada pitkä, tyköistuva neuletakki. Se voisi olla samantyyppinen kuin käsityöguru Mielityn suunnittelema slaavilaishenkinen ihanuus (siinäkin vyötärö on minun makuuni aavistuksen korkeahko, muttei liian). Tai sitten sellainen, jossa on neulottu vyö.

Kaupoista kai niitäkin saisi, halpoina akryylisekoitteisina tai budjettini ylittävinä laatutuotteina. Mutta haluaisin tehdä villatakin itse, etsiä sopivan mallin ja valita laadukkaat langat. Koska itse neulontaurakka ylittäisi moninkertaisesti vaatimattomat taitoni ja vielä vaatimattomamman kärsivällisyyteni, toiseksi paras vaihtoehto on, että joku tekisi minulle sellaisen.

Olen täysin häpeämätön. Soitin äidille.

Jos hän ei olisi suostunut, olisin soittanut siskolle. Rakas siippani ei kuulemma osaa neuloa, vaikka ompelukonetta käyttääkin monin verroin minua näppärämmin.