Kaupunkilehden yleisönosastolla erään varusmiehen opettajaäiti kertoi, kuinka pojan kauniit pöytätavat olivat kadonneet palvelukseen astumisen myötä. Nuori mies ahmi, maiskutti ja röyhtäili. Aina hän ei tullut edes yhteiseen ruokapöytään, vaan toi lomille tullessaan mukanaan omat roskaruoat. Pojan selitys oli, että armeijassakin annoksen joutui ahtamaan sisäänsä ennätysajassa. Röyhtäily oli puolestaan välttämätöntä, että mahalaukun sai nopeasti mahdollisimman täyteen.
Tuohtuneen äidin syyttävä sormi osoitti puolustusvoimia. Vapaasti siteerattuna kasvatustyö oli valunut hukkaan, kelpo pojista tehtiin armeijassa porsaita (taas näitä kohtuuttomia eläinvertauksia, esitän pahoitteluni sikojen oivalle sukukunnalle).
Tällä viikolla toisen, samassa varuskunnassa palvelevan varusmiehen äiti - niin ikään ammattikasvattaja - vastasi kirjoitukseen. Hän oli kysynyt omalta pojaltaan armeijan ruokailukäytännöistä. Pojan mukaan ateriointiin oli varsinkin alussa turhan vähän aikaa, mutta sitä mukavampaa oli kotona käydessä saada syödä kotiruokaa kaikessa rauhassa. Yletöntä röyhtäilyä tai muuta mesomista ei valtion pöydässäkään sallittu.
Kirjoittaja kysyikin - jälleen vapaasti siteerattuna - oliko pöytätapansa isänmaalle uhrannut poikaparka omaksunut yhtä innokkaasti muitakin armeijan käytäntöjä, kuten sänkynsä tarkan petaamisen tai nousemisen kello kuudelta.
- - -
Mitä ruokaan tulee, tänään Helsingin Sanomissa käsiteltiin taas kouluruokailun kustannusongelmia. Saman aiheen tiimoiltahan on valiteltu etenkin lihan kallistumista ja - jos oikein olen ymmärtänyt - väläytelty jopa kasvisruokavaihtoehdon karsimista säästösyistä.
Olenko ainoa, jonka mielestä logiikka ontuu hieman?
Miksei kukaan ole nostanut esiin ehdotusta yhdestä tai kahdesta viikoittaisesta kasvisruokapäivästä, jolloin kaikki söisivät esimerkiksi pavuista, linsseistä tai soijasta tehtyä ruokaa? Onhan koulujen ruokalistoilla perinteistä hernekeittoa ja ohrapuuroa, mutta maailma on täynnä muitakin herkullisia, täyttäviä ja täysipainoisia kasvisreseptejä. Vuoden mittaan säästö olisi melkoinen, koska esimerkiksi pavut ovat lihaan nähden hämmentävän halpoja.
Samalla kokonainen sukupolvi oppisi, ettei lihaa tarvitse syödä aivan joka aterialla tai joka päivä - asia, johon ilmastonmuutoksen myötä jouduttaneen totuttelemaan myös länsimaissa.
Liekö kyse vain asenteista? Nähdäänkö kasvisruoka edelleen ravitsemuksellisesti huonompana tai muuten vähäarvoisempana vaihtoehtona, jonka säännöllinen tarjoaminen koululaisille olisi törkeää säästöpolitiikkaa? Tekisikö moista ehdottava päättäjä poliittisen itsemurhan?
Jokin aika sitten lounaalle mennessämme ystäväni - sekasyöjä, kuten minäkin - osoitti huvittuneena yliopiston ravintolan ruokalistaa, jossa vaihtoehdot oli jaoteltu normaalilounaaseen, kasvislounaaseen ja kevytlounaaseen.
Niinpä. Kasvisruoan - tai kevyemmän vaihtoehdon - valitseminen taidetaan yhä nähdä poikkeuksena "normaalista". Vieläköhän tulee aika, jolloin kasvislounas on normaalilounas ja lihalounaasta joutuu pulittamaan pari lisäeuroa?
Harro Koskisen sikavaakuna on lainattu täältä.
6 kommenttia:
Kommenttina kasviruokapäivään:
Siksi kukaan ei ole tullut tätä minunkin mielestäni yltiöloogista vaihtoehtoa ehdottaneeksi, että ihmiskunnassa on aivan liikaa ennakkoluulojen riivaamia, rakkaan puolisoni kaltaisia ihmisiä, joiden mielestä [and I quote] "sun velvollisuus on tehdä mulle liharuokaa, koska se on ainoaa todellista ruokaa".
Se säännöllisistä kasvisruokapäivistä meidän taloudesta. Merkille pantavaa vuoropuhelussa oli, etten missään vaiheessa ehdottanut kasvisruokavalioon siirtymistä tai kieltäytynyt itse syömästä puolison valmistamaa lihaa. Ehdotin vain, että itse tyytyisin kokkaamaan kasvista ja kalaa.
Minä olen miettinyt ja ihmetellyt ihan samaa näissä kouluruokajutuissa. Onko niin vaikeaa vähän muuttaa opittua kaavaa, kun siitä syntyisi vielä taloudellisia säästöjäkin?
Ja kieltämättä aikamoisia juttuja kuulee siitä, miten liharuoka on ainoa, oikea kunnon ateria.
Ihana aihe - tuli nälkä. :)
Jos mun mies alkais puhua, että hän ei kasvisruokaa kotona syö, niin nälissään saisi usein olla. Tein nimittäin (ruokaostoksia ja päivittäisiä mitä-tekis-päätöksiä helpottamaan) ruokalistan 4 viikolle: 75% kasvisruokia ja nekin loput 25% ovat pääasiassa kalaa, itse ammuttua lihaa tai (teho?)broileria(mitä pahoittelen). Kummankin suosikkeja ovat porkkanaletut, nam.
En ole ihan varma, mikä mun pointti oli, mutta todettakoon vielä lopuksi, että liharuoka on mielestäni vaikeampaa valmistaa kuin kasvisruoka (ja siksi mies saakin hoitaa lihapuolen).
nimim. olen aina vihannut ruoanlaittoa
Jännä juttu tuo liharuokien pitäminen "ainoana oikeana ruokana". Kun eihän siitä niin kovin monta sukupolvea ole, kun perheiden pöydissä syötiin paljon muutakin ihan taloudellisista syistä. Ilmeisesti vaurastuminen on opettanut suomalaiset pois juhla- ja arkiruokien erottelusta, eikä saavutetuista eduista haluta tinkiä.
Ongelmana lieneekin, että kasvisten lisääminen lihan kustannuksella nähdään jostakin tinkimisenä uusien kulinarististen mahdollisuuksien sijaan.
Pagistaanin kasvisruokakokeilut eivät onneksi ole aiheuttaneet ruokakunnassa minkään valtakunnan kapinamieltä, vaan ennemminkin kirvoittaneet kiitoksia. Olen kyllä visusti varonut tuputtamasta ajatuksiani saati vänkäämästä vastaan, jos viikonlopun ruokatoiveissa on lihaisampaa apetta. Päätös vähentää - ei edes kokonaan lopettaa - lihansyöntiä on minun henkilökohtainen valintani, jota voin toteuttaa viitenä päivänä viikossa. Niinä kahtena muuna on hyvin varaa joustaakin.
Veera, kokeile ottaa aseiksesi kerma, voi ja juustot. Kun miehinen vastarinta murtuu jumalaisten paistosten ja gratiinien edessä, rasvan määrää voi vähitellen pudottaa verisuoniystävällisemmälle tasolle.
Vähänkö muuten ilahduin, kun ainakin Tompereella vihreiden vaaliohjelmassa on kasvisruokapäivän tuominen kouluruokailuun :-)
Kaura, hienoa! Minä taas ilahduin kovin, kun tänään Hesarissa siteerattiin oikein otsikossa ilmastoasiantuntijaa, joka kehotti ihmisiä kokeilemaan lihatonta päivää viikossa päästöjen vähentämisen nimissä.
Lähetä kommentti