Laatuaika-ajatukseen sisältyy implisiittisesti ajatus, että sen vastakohtana on jotain muuta. Mitä? Laadutonta aikaa? Kakkoslaatuaikaa? Mitä sen piiriin lasketaan? Onko esimerkiksi ansiotöihin, kaupassa käyntiin tai pyykkäämisen käytetty aika jotenkin oletusarvoisesti huonompaa kuin ulkona syömiseen, maksettuihin elämyksiin tai lenkkeilyyn käytetty?
Käsitteeseen tuntuu tiivistyvän jotakin suoritus- ja tehokkuuspainotteisesta ajastamme, jotakin vähemmän terveellistä. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmiset voisivat olla rennompia ja onnellisempia ilman moista sanahirviötä ja ajan väkinäistä jakamista parempaan ja huonompaan. Ottaen huomioon, että ihmisrievulla on käytössään rajallinen määrä päiviä, viikkoja ja vuosia, on kaikki osapuilleen terveenä ja elävien kirjoissa vietetty aika mitä suurimmassa määrin laatuaikaa. Vaikkei aina olisi hauskaakaan. Vaikka välillä olisi kurjaa ja kamalaakin.
Kerran uimahallissa kuulin erään vanhan rouvan toteavan muiden päivitellessä sateisia säitä, että "kiva on korvien välissä". Niinpä. Perusarjen remppaseminen on täynnä pieniä ilon kipeniä, kun ne vain sieltä opettelee hoksaamaan. Ja siinä riittääkin opettelemista yhdeksi ihmisiäksi.
Laatuaika-ajattelu tuo vain turhia suorituspaineita. Ainakin allekirjoittaneelle. Lenkilläkin alkaa heti tuntua, että tässä pitäisi nyt asiakseen keskustella henkeviä parisuhteen tilasta - luoja paratkoon - ja nauttia yhdessäolosta niin, että vesi silmistä tirskuu. Vaikka parasta on, kun juoksee vain ja hengittää ja elää, hiljaa kiitollisena omastaan ja toisen olemassaolosta. Joskus jutellaan, joskus ei, kuten aina.
No, ei asiaa nyt niin kirjaimellisesti tarvinne ottaa.
Mutta heinäkuussa Alpeillakaan en tullut ajatelleeksi, että tämä jos mikä on sitä laatuaikaa. Vaikka - myönnetään - sitähän se oli alusta loppuun. Kuvia hienosta reissusta löytyy täältä ja tarinaa tulee joskus enemmän.
4 kommenttia:
Mulla on sellainen visio, että "laatuaika"-käsitettä viljelee se sama taho, joka on sitä mieltä, että parisuhteessa pitäisi olla tiimipaidat. Eräs deittinettaillut ystäväni törmäsi ihan oikeasti naiseen, joka oli tuota mieltä. Kauhistuksen kanahäkki, tiimipaidat! Parisuhteessa!
Mä yritän aina ajatella ja muistaa, että onni koostuu hetkistä. Ja niitä hetkiä tulee vaikka nyt istuessa kauppakassien kanssa metrossa, kun näkee monta kuumailmapalloa samalla kertaa tai vaikka yhdessä siivotessa, kun piirongin alta löytyy kissanlelu, joka saa omistajansa aivan jippoihin.
(sanavahvistus REMES, määritelläänköhän remeksen lukeminen laatuajaksi, luulen et ei :)
Voi herraisä, tiimipaidoista en ole kuullutkaan. Tiimipaidoista! Tätä järkyttävää tietoa pitää sulatella vähän aikaa.
Tuo hetkistä iloitseminen on myös mitä parhainta vastalääkettä epämääräiselle tulevaisuudenpelolle ja hahmottomalle huolehtimiselle. Kuulostaa kliseelle, mutta mitä enemmän noihin pieniin ilonaiheisiin yrittää kiinnittää huomiota, sitä enemmän niitä tuntuu löytyvän.
Upeita kuvia reissusta! Olen lukenut blogiasi nautinnolla jo pidempään, mutta jättänyt kommentoinnin vähemmälle.
Nyt ehkä osaisin auttaa kasvien määrittämisessä. Kuvan 50 kasvi näyttää joltakin härkiltä, mutta lajista en ole varma. Se leinikinsukuinen kukka taas on varmasti jääleinikki (Ranunculus glacialis). Sitä löytää Suomestakin Enontekiön suurtuntureilta.
Aikuinen partakorppikotka noin läheltä! Kateellinen henkäisy!
Hei suopursu, kiitos kiitoksista ja määritysavusta! Tosiaan Alpeilla pitäisi kulkea vähintään kasvi-, lintu- ja hyönteisoppaat kainalossa. Aina harmittaa, kun ei voi tarkistaa tuoreeltaan, mikä kasvi tai eläin on kyseessä.
Tuosta partakorppikotkasta olen vieläkin aika täpinöissäni. Sitäkään en tunnistanut ennen kuin jälkikäteen, enkä suu auki valtavaa lintua ihaillessani edes tajunnut, että minulla roikkui kamera kaulassa! Onneksi siipan videosta sai nuo pysäytyskuvat, ja toisaalta mukana ollut kamera on vähän kehno liikkuvien kohteiden kuvaamiseen.
Lähetä kommentti