sunnuntai, lokakuuta 07, 2012

Pyhä sota

Jyväskylän yliopistossa on tarkasteilla kiinnostava valtio-opin väitöstutkimus (väitöstiedote löytyy täältä). Jouni Tilli on pureutunut suomalaisen papiston retoriikkaan jatkosodan alusta sen loppuun:

Jatkosota näytettiin papiston puheissa ja kirjoituksissa lopun aikojen taisteluna hyvän ja pahan välillä. Bolsevismi kuvattiin antikristuksen symbolina ja primitiivisenä kaaoksena.
- Suomalaiset olivat Kristuksen sotureita vyöryvää pahaa vastaan. Pyhä sota taas on vahvaa puhetta - sehän tarkoittaa sitä, että sota oli Jumalan johtama ja tahtoma sota Jumalan vihollisia vastaan. Se tietenkin tulisi päättymään vääjäämättömään voittoon, Tilli toteaa.

Allekirjoittaneen silmään tietysti pisti, että täsmälleen samat dualistiset argumentit olivat käytössä esimerkiksi 1400- ja 1500-luvun moskovalaisteksteissä, jotka kuvasivat taisteluja ja niiden merkitystä. Havainto ei sinällään yllätä, koska kyse on aika yleiseurooppalaisesta retoriikasta, mutta kiintoisa tilaisuus rinnastukseen yhtä kaikki.

Sotilaallisista koettelemuksista ja etenkin epäonnistumisista otetaan slaaviteksteissä syy kansan ja sen ruhtinaiden kontolle: "...syntiemme tähden päätti Jumala antaa tataaripakanoiden hyökätä pyhälle Rus'in maalle..." Myös suomalaispapisto nosti tappioiden syyksi kansalaisten synnit:  

- Jo hieman ennen Stalingradia papisto otti käyttöön jeremiadin eli valitusvirren. Sillä voitiin osoittaa syyllisyys epäonnistumisesta sotilaiden ja kansalaisten moraalittomuuteen. Paavaliin nojaten kerrottiin miten jokaisen yksilön sisällä käytävä kamppailu paholaista vastaan tulisi ratkaisemaan myös jatkosodan lopputuloksen. Kansalaiset jäivät vajaiksi Kristuksen sotilaitten siveellisyyden ja puhtauden normista, Tilli toteaa. 

Oma lukunsa on se, miten taistelukentillä koetut kärsimykset ja vääryydet on myöhemmin on käännetty kansallistunnon rakennusaineiksi voittojen ohella. Esimerkiksi serbeillehän Kosovo pol'en taistelu vuonna 1389 on merkinnyt kansallista käännekohtaa - siitä huolimatta tai sen vuoksi, että serbit hävisivät sen osmaneille.

Näihin teemoihin palannen vielä täälläkin, kunhan saan vietyä omaa urakkaa eteenpäin.

Ei kommentteja: