tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Kaupunkihanhet

Kovin ovat somia kanadanhanhen (Branta canadensis) lapset, vaikka itse lintu kuuluukin tuontilajeihin, joiden soveltuvuudesta suomalaiseen luontoon on monia mielipiteitä. Kookkaat hanhet kun parturoivat tehokkaasti niin viljanorasta kuin nurmikoitakin jättäen jälkeensä melkoisen määrän guanoa. Ensimmäiset istutukset tehtiin jo 60-luvulla, mutta vasta parikymmentä vuotta myöhemmin laji sai ilmaa siipiensä alle aloittaen tehokkaan leviämisen niin meren kuin järvienkin rannoille.

Poikasten kanssa liikkuvien kanadanhanhien sanotaan puolustavan jälkikasvuaan kovaotteisesti, mutta ainakaan Helsingin Seurasaaren hyvinvoiva hanhikanta ei suuremmista kaksijalkaisista juuri piittaa. Tämäkin urbaani perhe torkkui kävelytiellä, jossa ihmiset kulkivat metrin päästä poikasista.

- - -

Seurasaaren kupeesta löytyy pikkuinen "rautakautinen kauppakylä", joka on rakennettu lähinnä harrastajavoimin. Sunnuntaina paikalla oli taitavasti tehtyihin muinaisasuihin pukeutunut pariskunta, joka takoi ja myi koruja ja muita pikkuesineitä.

Heidän puuhiaan pysähtyi katsomaan japanilaisen näköinen perhe. Eräs naisista innostui juttelemaan ahjon parissa askaroivan sepän kanssa.
- So, you are from Lapland, hän päätteli. Mies valisti hieman huvittuneena olevansa aivan tavallinen eteläsuomalainen.

Lapin matkailullinen vetovoima taitaa osaksi selittyä varsin erikoisilla mielikuvilla.

Ei kommentteja: