Kevään ensimmäinen juoksulenkki shortseissa tuntuu aina yhtä juhlavalta. Polunvarren männyt tuoksuivat jo kesäpäivältä ja kuivien lehtien seasta kurkkivat vuokkojen virkeät naamat.- - -
Ikkunoiden pesun aloittaminen tapaa olla joltisenkin nihkeää, mutta lopputulos on palkitseva, eikä itse puuhakaan erityisen vastenmielistä. Parin seuraavan päivän ajan lasien kirkkaudesta iloitsee aina ulos katsoessaan. Samalla, kun siihen tottuu, alkaa harmaa pölykerroskin taas laskeutua ruuduille.
Myös parveke tuli viikonloppuna rymyttyä viimeistelyä ja kasveja vaille kesäkuntoon. Vaikka ensi kesä vietettäneenkin ilman viljelypalstaa, voi isolla länsiparvekkeella onneksi kasvattaa yhtä sun toista. Kesän reissujen myötä eteen tulee kuitenkin nousemaan pulma: mistä löytyy sijaiskastelija kasvikansalle? Aiempina kesinä samalla paikkakunnalla on asunut omaisia, joiden kanssa kastelukysymys on hoitunut vaivatta ja vastavuoroisesti. Pääkaupunkiseudulla välimatkat ovat niin pitkät, että kaverin tai tuttavan pyytäminen käymään pari kertaa viikossa tuntuu kovin kohtuuttomalta (heistä kukaan ei asu aivan lähitienoilla).
Naapureihin Pagistaanin kansalaiset ovat perusystävällisissä tervehtimisväleissä, jotka eivät nykyajan jähmeässä kaupunkikulttuurissa oikein riitä kasvinhoidollisiin vetoomuksiin. Ei sitä vain kehtaa soittaa naapurin ovikelloa ja pyytää tätä kastelemaan tomaatintaimiaan tai kirjovehkojaan. Voi tietysti kysyä, miksei kehtaa - samallahan voisi tarjota vastavuoroista apua. Mutta.
Plantsittereille olisi sosiaalisesti sirpaloituneessa kaupunkikulttuurissa varmasti tilausta, jos vaikkapa 4H-liitto sellaisia ryhtyisi välittämään. Järjestö toiminnan takana lisäisi ihmisten uskallusta päästää vieras tyhjään kotiinsa, ja hyvästä palvelusta maksaa mielellään. Esimerkiksi dogsittereista olemme parin asiointikerran perusteella saaneet yksinomaan hyviä kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti