Ain't no cure

Kesän käännekohdaksi sopiva Puistoblues ei pettänyt odotuksia. Sitä ei tehnyt myöskään dogsitterpalvelu, joka viimevuotiseen tapaan huolehti Pagistaanin nelijalkaisen, Espooseen asemoidun kansanosan tarpeista kaksijalkaisten kadottua reppuineen Järvenpäähän koko päiväksi. Seitsemän ja puoli euroa ei ole huimaava hinta tunnin reippaasta iltapäivälenkistä, vesikupin täyttämisestä ja mielenrauhasta.

Huolettoman viikonlopun jälkeen etätyöläisen arkeen palaaminen on takkuista. Asunnossa seisoo kuuma ilma, joka saa niin humanistin kuin karvaisen tutkimusassistentinkin veltoiksi ja haukottelevaisiksi. Kukkapenkin pionit ovat lakastuneet helteessä ja ikijanoinen kahvipensas näyttää apealta roikkuvine lehtineen. Ilta-auringon valaisema rantasauna, kuikkien huudot ja kirkkaanviileä järvivesi ovat neljänsadan kilometrin päässä. Rakas urosvahvistuksemme matkaa pian Kirgisian vuorille palaten vasta elokuun puolivälissä, pimentyvien öiden ja sieniretkien aikaan.

Kesä tuntuu taas samaan aikaan pitkältä ja lyhyeltä, tyhjältä ja täydeltä, hiljaiselta ja eläväiseltä. Kellun helleaallon mukana yrittäen kiinnittää itseni aikaan ja paikkaan, koetan saada nihkeillä sormillani otteen heinäkuun päivistä, jotka valuvat ohi liian hitaasti ja liian nopeasti. Kirkas valo pakottaa esiin sekä ilot että surut tehden näkyväksi mielen ullakkokomeroissa leijuvan pölyn. Keskikesän kypsä tuoksu muistuttaa jo syksystä ja hajoamisesta, vaikka vielä on aikaa. Elämä on samaan aikaan itkettävän kaunista ja ruman proosallista, hervottoman hauskaa ja vakavaksi vetävää.

Diagnoosi taitaa olla selvä. Blues jäi päälle.

"Sometimes I wonder
What I'm gonna do
But there ain't no cure
For the summertime blues"

-Eddie Cochran