perjantaina, heinäkuuta 07, 2006

Ressu ja B-kuppi

Kuva lainattu täältä.

Sitä unohtuu joskus miettimään asioita. Kaikenlaisia asioita. Varsinkin kuumana kesäpäivänä.

Kuten sitä, miksi niin monissa naisten alusasuissa ja yövaatteissa on nykyisin sarjakuvahahmojen ja muiden killiäisten kuvia. On pinkkejä Ressu-rintaliivejä, suurisilmäisillä kissanpennuilla ja imelillä lauseilla somistettuja paituleita* ja läpikuultavia pikkupöksyjä, joista tuijottaa isopäisiä, japanilaisia animaatiohahmoja. Kokonsa ja malliensa puolesta kyse on selvästi aikuisten pukineista, vaikka ne muuten näyttäisivät kuuluvan lastenvaateosastolle.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Elämässä pitää toki olla lapsekkuutta ja leikkimieltä (lienenkö ainoa, jonka mielestä pitkää ikää toivottavat jogurttimainokset ovat oikeasti hauskoja). Ja ilmiöhän on sinänsä sangen viaton ja hilpeä, hellyttävä suorastaan. Alusvaatehyllyjen äärellä tulee silti pohtineeksi, onko kyseessä jonkinlainen vastareaktio lyhenevälle lapsuudelle. Kun tyttölapselle hankitaan ensimmäiset topatut rintaliivit ja napapaidat jo kymmenkesäisenä, yrittääkö hän seitsentoistavuotiaana ottaa vahinkoa takaisin pukeutumalla Ressu-stringeihin, ostaa jollain ikäryhmänsä hyväksymällä tavalla aikaa olla vielä lapsi?

Vai iskeekö hänelle vasta keski-iän kynnyksellä selittämätön tarve ostaa vaaleanpunaiset rintaliivit, joissa keikistelee Iines Ankka? Kuvastaako ilmiö ikuista teini-ikää, jota nykyajan aikuisten väitetään elävän tai ainakin havittelevan?

Kuka niitä ylipäänsä ostaa (tunnustukset voi toimittaa kommenttilaatikkoon)? Ostavatko niitä kaikki, paitsi minä?

Sitä voisi kyllä työpäivänsä ratoksi miettiä tärkeämpiäkin asioita, jos niikseen tulee. Sellaisia, joista työnantajakin olisi mielissään. Mutta ymmärrättehän, arvon professorit, kolmenkymmenen asteen helle istuu huonosti yhteen bysanttilaisten kirkkoisien edesottamusten kanssa.

*Sana, jonka käyttö tulisi kielitoimiston mahtikäskyllä ja jalkapuurangaistuksen uhalla kieltää. Jalkapuussa istujan olisi luonnollisesti pukeuduttava ko. vaatekappaleeseen.

10 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Mulla on Betty Boop -vermeet, mikä anteeksi annettakoon, olenhan miltei sarjakuvatutkija...

pagisija kirjoitti...

Hmm. Jos jostain saisi Gary Larsonin hahmoin somistettuja alusvaatteita, ostaisin oitis.

Milou-koira voisi myös olla symppis. Tai Julia Vuoren Sika tai Jänis.

Miira kirjoitti...

Minusta sarjakuvahahmoilla kuvioidut boxerit ovat hauskoja. Ja sukat. Muut alusvaatteeni ovatkin sitten konservatiivisia ja asiallisia.

Ne kamalat p------t ovat OK yöpaitoina, muttei mielellään muualla kuin kotona.

Marjut kirjoitti...

Tunnustan omistavani koko joukon Ressu-vermeitä. Mutta minkäs sille voi, minä olen diggaillut Ressua aina - ja sitä paitsi Joe Cool on niin, eh, cool. :-)

Muita söpöyksiä inhoan, jostain syystä edes Viivi ja Wagner eivät tällä osastolla kolise.

Hurina kirjoitti...

Minä halusin nuorena pukeutua kohtalokkaisiin ja vakavasti otettaviin alusvaatteisiin, mutta nyt voisin hyvinkin harkita jotain ressukamaa tai vastaavaa kepeyttä, jos jotain sellaista sattuisi vastaan.

-rii- kirjoitti...

Asiaa koko kirjoitus.

Allekirjoitan heti mahdollisen adressin paituli-sanan käytön rankaisemisen puolesta.

Enkä osta. En ikuna.

pagisija kirjoitti...

"kohtalokkaisiin ja vakavasti otettaviin alusvaatteisiin"

:D

Kiitos, ystävät, avautumisista ja mysteerin valottamisesta.

SIKURI kirjoitti...

Mitä näistä alusvaatteista vaahdotaan? Nehän lentää nurkkaan, ennenkö ne on nähtykään. Me ostetaan vaan peruskamaa. Niihin voi piirtää tai printata kuvia mielensä mukaan. Kun napa kummiskin pitää olla näkyvissä, niin ei siinä biologian arvosanaa tarvita, kunnes jo "arvaa", mitä alapuolella on.

Herkku kirjoitti...

Minultakin tulee nimi paituli-sanan poistamiseen kannustavaan adressiin!! Aaaagh!

En myöskään pysty ostamaan alusvaatteita, joissa on Ressu tai joku muu mikä tahansa söpö palleroinen. Väreillä kyllä leikittelen, se olkoon sitä sielullista kepeyttä näiden piirroshahmojen suosimisen sijaan.

pagisija kirjoitti...

Väreistä minäkin tykkään. Vaikka niidenkin suhteen olen aika nirso; kovin hempeät pastellit eivät oikein kolahda. Luontainen kohtalokkuuteni kai vaatii vahvoja värejä ja dramatiikkaa *buahahaa*.