Viikonloppuna pohdittua: voiko visiirittömältä moottoripyöräilijältä mennä taju, jos otsikkoon kopsahtaa vauhdissa riittävän suuri ja kovakuorinen sittikoppiainen?
Seurasin ikkunasta, kun harakka puhdisti maasta käsin autoni keulaa. Katseli, kurkotteli ja nyppi, kallisti päätään ja syynäsi tarkkaan, vieläkö ritilästä löytyisi jokin kuusijalkainen makupala. Yli sadan kilometrin vauhti on julma niille, jotka liikkuvat hitaammin. Polkupyörä on tasapuolisempi; kirvat kyllä lentävät suuhun ja silmiin, mutta aina niistä osa selviytyy törmäyksestä.
Enkä ole kuullut kenenkään ajaneen pyörällä ketun tai jäniksen yli.
4 kommenttia:
Harakanpoikanen oli jäädä pinnoihin viikonloppuna. Se hyökkäsi oikealta, korkeasta ruohikosta, minä en ehtinyt kuin henkäistä kirvantäyteistä ilmaa kuuluvasti keuhkoihini, poika teki parhaansa ohjatakseen takaisin puskaan ja minä vasemmalle. Säilyimme nähdäkseni molemmat vammoitta, mutta pakenimme paikalta.
- Laura
Joskus alamäkeä rullatessa on rastaanpoikia laonnut alta joka suuntaan, joten törmäyskin on periaatteessa mahdollinen. Miksei jäniksen tai jonkin suuremmankin eläimen kanssa, jos tarpeeksi huono tuuri osuu kohdalle.
Olihan joskus jonkun epäonnisen motoristin päälle pudonnut kallioleikkauksesta hirvi.
Kuuleman mukaan jossain päin Ameriikkaa ovat linnut oppineet pitämään vahtia pysäköintialueella: aina kun uusi auto kaartaa ruutuun, lukuisat nokat tulevat putsaamaan auton etumusta makupaloista! Oppivaista porukkaa, mutta en ole kuullut että täällä Suomessa olisivat keksineet vastaavaa. Ehkä USA:ssa on pidemmät tiet ja suuremmat autot (=enemmän ruokaa per auto...)
Ei yllättänyt yhtään, että seurailemani siivekäs oli juuri varislintu; juuri niiden voikin kuvitella keksivän jotakin tuollaista. Minäkään en ole ennen moista nähnyt.
Lähetä kommentti