keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Katharsis

Yhteiset koettelemukset parhaimmillaan lujittavat parisuhdetta, sanotaan. Jos yhteiselossa on meneillään kohtalaisen koettelemukseton jakso (mistä tulee olla asianmukaisen kiitollinen kaikille jumaluuksille, kohtalolle, tai mihin nyt itse kukin sattuu uskomaan), voi kollektiivisen selviytymisen kokemuksia simuloida eri tavoin.

Pagistaanissa katsotaan dokumentteja kauneusleikkauksista.

Ei niitä oikeastaan vasiten katsota, mutta aika ajoin jompi kumpi hoksaa joltakin laatukanavalta tulevan laatudokumentin jonkun Sheilan, Johnin tai Barbaran täydellisestä muodonmuutoksesta. Sohvalta kuuluva kauhunhuuto hälyttää paikalle muualla huoneistossa oleskelevan osapuolen, ja yhteinen tunne-elämys voi alkaa. Jo ensimmäinen viilto saa aikaan kärsivää uikutusta, joka yltyy voimattomaksi ulinaksi kirurgin kohottaessa veristä, irtonaista nahkaa asiakkaan silmäluomesta tai viipaloidessa rintaa kuin limppua. Jatkotapahtumiin - viiltelyyn, pistelyyn, täyttämiseen ja ompeluun - reagoidaan karjahtelemalla, takomalla tyynyä nyrkeillä ja kiemurrellen jaetusta tuskasta. Yleensä leikkaussalin tapahtumat huipentuvat rasvaimuun, minkä näyttäminen saa kotisohvalla aikaan suoraa huutoa, aidon paniikin ja lopuksi voipuneen, kaikenkattavan katharsiksen.

Sitä vain miettii, moneltako kotoiselta riidalta rasvaimu on meidätkin pelastanut tarjoamalla vaihtoehtoisen tavan purkaa patoutumia yhdessä.

5 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

Mainio teksti! Hymyilyttää.

Päivi kirjoitti...

"Yhteiset koettelemukset parhaimmillaan lujittavat parisuhdetta"

Ensimmäinen itsekeskeinen ajatukseni oli, että aiot kirjoittaa meidän perhehelvetistämme, jossa - asiaa tuntemattomille tiedoksi - molemmat ovat parhaillaan *****tinmoisessa taudissa ja siitä huolimatta yrittävät päästä kukin vuorollaan (tai jopa yhdessä) niin lääkäriin, apteekkiin kuin kauppaan.

Mutta ei se mitään, vaikket kirjoittanutkaan - tekstisi piristi tätä(kin) tautista aamua. :D Lisäksi kirjoituksesi
"Särjettyjä sydämiä" teki lähtemättömän vaikutuksen: se käy edelleen aika ajoin mielessäni (ja 'dementiani' huomioon ottaen...).

Nyt alkaa jo itsestänikin tuntua, että menee liialliseksi kehumiseksi... tuohan vielä ylpistyy! Perun kaikki sanani. :D

Kati Parppei kirjoitti...

Sivuaskel, mukavaa kuulla, hymyily on tärkeää!

Päivi, noh, tällä hetkellä egoni on kaukana kuumailmapallon lailla kohoavan hybriksen tilasta, joten pieni kehu tekee vain hyvää ;). Koettakaahan parantua siellä.

Maahanmuuttaja kirjoitti...

Hienoa! Pitänee kokeilla tuota, jos todelliset koettelemukset jäävät vähiin.
Pelastit päiväni, en vain osaa kukittaa, se on nyt joku uusi villitys.

Kati Parppei kirjoitti...

Maahanmuuttaja, suosittelen lämpimästi. Etenkin sitä rasvaimuosuutta.