Todettakoon, että nuhaisena lentäminen on kokemus, jonka en välittäisi koskaan toistuvan. Nousuissa ja laskeutumisissa aivoni tuntuivat pyrkivän korvien kautta ulos, enkä voinut kuin toivoa tärykalvojen kestävän yhä kivuliaammaksi äityvän paineen. Nyt ymmärrän, miksi pikkuvauvat itkevät lentokoneissa, kun eivät vielä osaa tasata paineenvaihtelua nieleksimällä.Kotiin päästyäni olin vielä parin tunnin ajan lähes kuuro lukuunottamatta korvakäytävissäni kaikuvia, psykedeelisiä vingahteluja ja rusahteluja. Huh.
Yhdistelmä jetlagia ja flunssantynkää on niin ikään haastava. Jälkimmäisen kannalta kun olisi viisasta levätä ja ottaa suosiolla parit tirsat. Edellisen vuoksi pitäisi kuitenkin sinnitellä koko päivä hereillä, että yöllä nukuttaisi. Puolessatoista viikossa kroppa ehtii tottua mukavasti toisen mantereen aikaan - nytkin lounasaikaan se haluaisi uskoa, että kello on kymmenen illalla (allekirjoittanutta tosin auttaa kyvyttömyys nukkua lentokoneessa - niinpä aina Atlantin yli reissatessa kotiinpaluu on ollut helpompaa kuin monille muille, kun ensimmäisenä yönä on matkasta niin väsynyt, että nukkuu heräämättä).
Mutta reissu oli kaikkinensa antoisa ja kotona on taas mukava olla, vaikka loputon sade ja harmaus vetävätkin mieltä apeaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti