Jokohan sitä kohta oppisi muistamaan, että normaaleihin ruokajuomiin kannattaa suhtautua varauksella? Semminkin, jos tarjoilu on slaavilaishenkinen. Ja etenkin, jos oma turnauskestävyys - vuosien absolutismista ja muutenkin vähäisestä alkoholinkäytöstä johtuen, otaksun - on jo moniaita kertoja osoittautunut keskivertoa heikommaksi.
Ei sen pitäisi enää varsinaisesti yllättää.
Uudenvuodenaatto lankomiehen siskon perheen luona Tampereen Härmälässä oli kyllä kaikkinensa varsin onnistunut. Hapankaalikeitto ja kiovalainen kana höysteineen olivat erinomaisia, samoin seura, kuten aina. Laulettu ei, mutta kiivasta debattia muun muassa historiantutkimuksen olemuksesta käytiin. Sikäli kuin muistan.
Lieväkään hutikka ei allekirjoittaneen mielestä ole erityisen antoisa, saati tavoiteltava olotila. Turhauttavaksi se muuttuu silloin, kun keskustelu käy oikeasti mielenkiintoiseksi. On piinallista tiedostaa ajattelunsa tahmeus (allekirjoittaneen ajatuksenjuoksu kun ei normaalistikaan ole tasoa, josta olisi varaa kovin paljoa pudottaa) ja se, ettei oma kontribuutio taida olla lähellekään niin älykäs, kuin miltä se vielä hetkeä ennen ilmoille pullauttamista tuntui. Itse asiassa mielen valtaa epäilys, että se nerokas, ainoalaatuinen ajatus on puheenvuoroksi puettuna muuttanut muotoaan niin, ettei sitä omakseen tahtoisi tunnistaakaan.
Saati tunnustaa.
Tietysti voi lohduttautua sillä, että jos ajankohta on tarpeeksi myöhäinen, muut keskustelijat todennäköisesti tuntevat samoin. Mutta entä jos eivät? Entä jos kaikkien muiden ajatus kulkee kirkkaana, keskustelu soljuu johdonmukaisena, ja itse on ainoa, jonka kommentit kompastelevat ilmoille jostakin toisesta todellisuudesta rujoina ja muotopuolina, vailla mitään tunnistettavaa yhteyttä käsillä olevaan aiheeseen?
Seuraavana päivänä asiaa varovasti tiedusteltaessa kaikki ovat tietenkin mahdottoman kohteliaita, eivätkä myönnä mitään.
Itse asiassa olen epäillyt, että väitöstilaisuus saattaa hyvinkin muistuttaa noita varhaisen aamuyön keskusteluja sillä erotuksella, että humalankaltaisen olotilan saavat aikaan sietämätön jännitys ja tilanteen latautuneisuus. Pystyn kuvittelemaan, miten istun tuolini reunalla paniikissa suoltaen suustani vieraskielistä tekstiä, jonka sisällöstä olen korkeintaan hämärästi tietoinen. Jossain vaiheessa pakokauhuinen mieleni rekisteröi hämmentyneen ilmeen vastaväittäjän kasvoilla, jolloin koetan korjata tilanteen lisäämällä kierroksia ja laulamalla itseni yhä syvemmälle sekavuuden suohon tolkkua vailla.
Kukaties aivoni menevät lopulta system overload-tilaan, hälytysjärjestelmä vilkkuu punaista ja putoan tajuttomana tuoliltani. Myötähäpeän kourissa kipristelevät kuulijat valtaa helpotus, joka vasta vähitellen vaihtuu huoleksi siitä, olenko yhä hengissä.
No niin. Näissä tunnelmissa kelpaa palata arkeen ja toivottaa kaikille mitä antoisinta uutta vuotta.
4 kommenttia:
" - - kaikkien muiden ajatus kulkee kirkkaana, keskustelu soljuu johdonmukaisena, ja itse on ainoa, jonka kommentit kompastelevat ilmoille jostakin toisesta todellisuudesta rujoina ja muotopuolina, vailla mitään tunnistettavaa yhteyttä käsillä olevaan aiheeseen?"
Kun tuosta alusta jätetään pois sanat "[e]ntä jos", päästään hyvin lähelle fiiliksiäni naistutkimuksen seminaarissa päättyneen vuoden syksynä. ;D
Mutta KIITOS päivän nauruista (tulikin tarpeeseen)! :D *tarjoaa lasillisen lisätekstin toivossa*
Tuohon samaistuu ihan samalla lailla kuin Mr. Beaniin äskeisessä Katastrofielokuvassa. Siinäkin oli onnellinen loppu, niin että luottavaista vuotta 2008!
S Novym Godom!
Slaavilaispidoissa onkin tarkoitus puhua sekavasti henkeviä, eihän siinä muuten mitään mieltä olisi koko juhlinnassa. Kännipäissään tulee mieleen sellaista, mitä ei selvin päin osaisi itsessään edes olettaa olevan. Suositeltavaa on tietysti muistaa neurouden välähdykset aamulla.
Maahanmuuttaja, totta puhut! Mutta minäpä epäilenkin, että muiden puhuessa sekavasti henkeviä, minä puhun yksinomaan sekavasti :D. Vsjo-taki, s novym godom!
Sokea kana, onnellisiin loppuihin on vain luotettava, muuten ei mistään tule mitään. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin.
Päivi, jep, samantapaiset tunnelmat ovat valitettavan tuttuja erinäisistä seminaareista ja muilta kinkereiltä. Sitä huomaa suunsa suoltavan sanoja, jotka eivät tunnu kulkeneen aivojen kautta laisinkaan :P.
Lähetä kommentti