Koiranpoika kävi tänään ensimmäisessä näyttelyssään hakemassa ykköset ja arvion:
"Vielä aivan kesken kehityksen oleva nuori uros. Pään ja rungon tulee vahvistua. Erittäin hyvä pigmentti. Hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä selän kaari. Oikean laatuinen turkki tulossa. Esiintyy reippaasti. Terveet liikkeet. Tarvitsee aikaa."
Allekirjoittanuthan ei ole koskaan ollut erityisen innostunut koiranäyttelyistä. Niihin - kuten koko rotukoira-ajatteluun - liittyy niin paljon sellaisia asenteita ja toimintatapoja, joilla ei tunnu olevan juuri tekemistä eläinrakkauden sen enempää kuin terveen järjenkään kanssa. Mikäli kuitenkin hyväksytään koirarotujen olemassaolo ylipäänsä, jonkinlainen kontrolli on tarpeen, jos pyrkimyksenä on terveiden, elämäänsä tyytyväisten ja rodunomaisten (sic!) koirien saattaminen maailmaan.
Ja onhan bedlingtoninterrierikin mainio pakkaus historioineen kaikkineen.
Siinä mielessä näyttelyillä on paikkansa kasvattajien työn ja tulevan jalostusaineksen (sic!) arvioinnissa. Niinpä minäkin olen alistunut kohtalooni ja valmistautunut kuljettamaan koiranpoikaa näyttelyissä sen, minkä tarve vaatii. Onneksi se tuntuu nauttivan touhusta.
Ei vain voi olla miettimättä kerta toisensa jälkeen, kuinka suurelle osalle ihmiskuntaa näytettäisiin lisääntymisasioissa vihreää valoa, jos meidän rakennettamme, luonteesta puhumattakaan, alettaisiin siivilöidä yhtä tiukalla seulalla.
Huvitus muuttuu kylmänväreiksi aina, kun muistaa, että sitäkin on toki yritetty tehdä.
3 kommenttia:
Noh, kaunis ajatus, mutta näyttelyillä on oikeastaan nykyään ihan yhtä paljon tekemistä jalostuksen kanssa kuin oravalla linnunpesien kanssa.
Arvioita on yhtä monia kuin tuomareita, ja yhdellä tuomarillakin niitä arvioita vielä lisää se onko tukka hyvin vai ei ja onko koiran taluttimen päässä kaveri vai ei. Puhumattakaan, että ulkomaisten vierailijoiden ollessa kyseessä, läheskään aina ei edes olla rotumääritelmästä selvillä.
Jalostustarkastukset sen sijaan, niistä voi sentään sanoa että ne jokseenkin palvelevat jalostusta. Kontrolloidummat olosuhteet, useampi alan tuntija, standardoitu monen kohdan blanketti, jossa koiran rakenne katsotaan kohta kohdalta. Ja oikeasti otetaan kantaa siihen, voiko koiraa suositella jalostukseen vai ei. Se, että koira on roppi kun ei välttämättä kuitenkaan ole mikään tae.
(Ei tämä ei ole näyttelyvastaista piipertäjäpuhetta. Perheessä on kasvatettu koiria 20 vuotta ja näyttelytetty niitä pitempään kuin mitä minulla on elinvuosia. Näyttelyt on ihan hyvä ja kiva harrastus, yleinen tarjokaskatselmus & sosiaalinen tapahtuma, mutta ei juuri sen enempää)
Noinhan se on. Sen verran monta vuosikymmentä tässäkin perheessä on näyttelytouhua harrasteltu ja sivusta seurailtu, ettei touhusta kovin yleviä käsityksiä ole. Jotenkin minun kuitenkin pitää motivoida itseni käyttämään sijoituskoiraa näyttelyissä ja sulkemaan silmäni kaikelta siltä, mikä touhussa tökkii ;). Uskottelen siis, että se edes jollain tapaa voisi koitua rodun parhaaksi. Edes periaatteessa ja ideaalitasolla.
En tiedä, millaista homma on suositun rodun kanssa, kun itsellä on kokemusta vain tuosta yhdestä harvinaisemmasta. Samanlaista kai.
Siinä mielessä toki jalostuksellisesta hyödystä voi puhua, että näyttelyssä koira on tosiaan _näytillä_ eli se muuttuu nimestä lihaksi. Pitkän linjan kasvattajat, jotka rotunsa sisällä ovat nähneet tiettyjen kasvattajien tai koirien jälkeläissukupolvia useita toistensa jälkeen katsovat ja tuumaavat (toki usein myös ilkeämielisesti) onko linja kunnossa ja mihin suuntaan se on menossa. Eli onhan siinä sinänsä hyöty, mutta se toimii kehän reunalla eikä suoranaisesti kehässä.
Moisen voisi tehdä myös vaikka koiraharrastajien ulkoilupäivänä, mutta se ei ole yhtä houkutteleva ja kilpailuviettiä hivelevä siisti sisäharrastus (talvella) kuin näyttelyt. :-)
Lähetä kommentti