Terveysasioista ruikuttaminen on epäilemättä tympeää luettavaa, mutta seuraavaan voi suhtautua vaikkapa lääketieteellisenä aivopähkinänä.
Kertokaa siis, oi viisaammat, miten on mahdollista, että viimeisen viiden kuukauden aikana olen ollut kuudesti sairaana? Viimeisin lentsuntapainen - verenmakuinen, kivulias yskä epämääräisine lihassärkyineen - iski toissayönä kuin tyhjästä. Edellisestä nuhaköhästä on vasta kolmisen viikkoa aikaa.
Tämä ei ole enää hauskaa.
Kun muutama vuosi sitten viilasin elintapojani vähän terveellisempään suuntaan, putosi flunssien määrä korkeintaan yhteen vuodessa. Siksipä tämän kevään ketjusairastelu minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy. Tuntuu, että olen imuroinut rööreihini joka ikisen tielleni osuvan viiruksen ja basiliskon. Voisiko syynä olla tammikuun työreissulta mukaan tarttunut perkeleellinen flunssa, joka jälkitauteineen talttui vasta ärhäkällä antibioottikuurilla? Veikö se vastustuskykyni? Miten saan immuniteettini takaisin?
Edellisistä vahingoista viisastuneena olen kyllä kiltisti odottanut tervehtymistä, ennen kuin olen sännännyt juoksulenkille tai muuta, koiranlenkitystä rankempaa ruumiinliikuntoa harrastamaan (niinpä en ole juuri muuta ehtinyt tehdäkään kuin odotella aikoja parempia ja koettaa olla murehtimatta katoavaa kuntoa). Siitäkään ei siis pitäisi olla kyse. Eikä siitä, että söisin mitä sattuu tai nukkuisin liian vähän.
Kirottua yhtä kaikki. Köh.
2 kommenttia:
Homeongelma suhteellisen tuoreessa kodossa? Toivottavasti ei kumminkaan.
Kivikaupungin saasteet yleensä?
Hmm. Kiitos arvauksista! Talo on rakennettu kai joskus 70-luvun lopulla, rakenteissahan voi tietysti muhia mitä vain... Siippa ei kuitenkaan oireile, eivätkä minun lentsuni tartu häneen - onneksi.
Tietysti tuossa vieressä on kehäykkönen, jonka liikenteestä tupruaa vaikka mitä pienhiukkasta ja pölytauhkaa. En kuitenkaan ole ollut koskaan mitenkään herkkä ilman laadulle. Allergioitakaan ei ole. Mutta ehkä saasteet pahentavat tilannetta, jos immuniteetti on muuten päässyt laskemaan?
(Ne sauvakävelytreffitkin siirtyvät, kun aina vain iskee uusi köhä tai muu sählinki. Pöh.)
Lähetä kommentti