Veloenan tavoin on pakko hihkua, että satakielet laulavat taas, mustikka ja keto-orvokit kukkivat jo, kielojen lehtirullat alkavat aueta ja saniaiset oieta kevätkippuraltaan. Kaikki tämä kerralla, ja vielä tuomien tuoksu.Juuri tähän aikaan vuodesta koen näemmä kiihkeän pikaromanssin nykyisen asuinseutuni kanssa, vaikka muulloin lähinnä siedämme toisiamme. En saa tarpeekseni lehdoista, joiden multavat polut vievät päivä päivältä tuuheammiksi käyvien lehtiholvien alle.
Lisäsin aiheeseen sopivan kuvan äskeiseltä iltalenkiltä.
4 kommenttia:
ooh, keto-orvokit! niitä on on kallionpäälliset sinisenään ja kermanvärisenään. eilen metsästimme city car clubin autoa ympäri herttoniemeä, mikä sillai semisti ärsytti mutta ei enää siinä vaiheessa, kun tuli tosiaan yhytettyä niitä sinisiä kallionpäällisiä. oi kevät!
Juu, ne orvokkimatot ovat jotenkin epätodellisia kaikessa sinisyydessään...
Koko tämä tila on vain niin käsittämätön. Eilen emme meinanneet kävellen päästä ikinä Viikkiin saakka, kun koko ajan piti pysähtyä ihmettelemään ja ihailemaan. Metsät ovat juuri nyt todella parhaimmillaan!
Veloena, sitä hassummalta tuntui taas tulla tänne Pohjois-Karjalaan, jossa hiirenkorvat ovat vielä pienet ja sataa räntää... Ihan kuin kevät olisi kelautunut takaisin pari, kolmekin viikkoa!
Lähetä kommentti