Pystysuorien rantajyrkänteiden maine on pitkälti perua toisen maailmansodan ajalta, jolloin valkoisina hohtavat jyrkänteet olivat mantereelta palaaville pommittajille ja hävittäjille merkkinä paluusta kotiin. Toki Dover on ollut tärkeä paikka aina roomalaisajoilta asti; sieltä on kanaalin yli kaikkein lyhin matka manner-Eurooppaan. Nykyisin Doverissa on maailman vilkkaimmaksi kutsuttu matkustajasatama, minkä isengardimainen hulina himpun verran latistaa retkeilytunnelmaa.
Parhaiten jyrkänteitä olisi päässyt ihailemaan mereltä käsin, mutta talvisaikaan ei veneretkiä järjestetä. Rantaan sentään pääsi laskeutumaan polkua ja jyrkkiä tikapuita pitkin. Siellä oli hyvä tutkia läheltä liitukaudella syntyneiden "kallioiden" merkillistä rakennetta: ne ovat suureksi osaksi pehmeää, hyvin hienojakoista kalkkia, jossa kulkee vaakasuorassa piikiviraitoja. Sen verran haurasta ainesta jyrkänteet ovat, ettei ylhäällä kulkiessa tehnyt mieli mennä kurkkimaan aivan reunalle. Aika ajoin niistä murenee mereen tonni jos toinenkin, kuten tämän artikkelin kuvista näkyy.Doverin linnasta taidan kirjoittaa paremmalla ajalla oman lastunsa.
2 kommenttia:
Samaa liitukalliolajiketta löysimme kolmen vuoden takaisella tanskanmatkallamme Itämeren puoleiselta rannalta. Rappuja alas rantaan oli vain minulle silloisen lonkkakivun vuoksi liikaa. Lienevätkö kaikkialla nämä seinämät näin jyrkkiä nimenomaan murenemisen seurauksena.
Luulen näin. Ainakin Doverissa näkyi, miten osa jyrkänteestä oli paikoin lohkeamassa - ja lohkeama oli tosiaan pystysuora ja tasainen.
Lähetä kommentti