Paaston idea

Tänä iltana alkaa Suomen ortodoksisessa kirkossa niin kutsuttu suuri paasto, jota myös pääsiäispaastoksi kutsutaan. Tällainen kehon ja mielen kevätsiivous on tietysti mitä epämuodikkain projekti, niin paljon kuin ruoasta nykyisin jauhetaankin hyvässä ja pahassa. Monen mielestä vapaaehtoinen kärvistely ja kieltäymys on silkkaa hullutusta vailla järjen häivää (paitsi jos sillä tähdätään hankalasti määrittyvään "rantakuntoon"). 

Eikä koko asiasta tulisi numeroa tehdäkään. Päin vastoin. Sitä paitsi ruokavalion rukkaaminen on keino, ei itsetarkoitus.

Nurmeksen ortodoksisen kirkkoherran Andrei Verikovin tiivistys antaa kuitenkin - aivan aatemaailmasta riippumatta - ajateltavaa meille ruoan ja virikkeiden runsaudenpulassa räpiköiville hyvinvointivaltioiden asukkaille, jotka emme ehkä kuitenkaan voi erityisen hyvin. Fyysisesti sen enempää kuin henkisestikään.

Erityisesti pidän tuosta suusta sisään menevän ja sieltä ulos tulevan rinnastamisesta. Se kuulostaa ehkä kaukaa haetulta. Mutta ei se ole.

Mitä on lopulta paasto ja pidättäytyminen? Se on ensimmäinen askel siinä, että opimme hallitsemaan itseämme. Ensimmäinen ja helpoin askel tässä kaikessa on se, että osaamme kontrolloida sitä, mitä pistämme suusta sisään. Jos kykenemme tähän, niin sen jälkeen meidän on askeleen verran helpompi kontrolloida sitä, mitä päästämme suusta ulos.

Kolmas ja varmasti vaikein tehtävä on hallita omaa mieltämme ja mielihalujamme, koska nämä ovat kaikkien himojemme ja riippuvuuksiemme alkusyy. Kuinka paljon helpompaa onkaan arvioida ulkoisten tekojemme syitä ja seurauksia, kuin kyetä korjaamaan itseämme sisältä päin. Se on kuitenkin koko paaston idea.