Laatuaikaa Cromwellin seurassa

En ole mikään historiallisten romaanien suuri ystävä - menneisyydestä saa yleensä tarpeekseen työpäivän aikana - mutta loppuvuodesta hylkäsin Frodon ja Samin Ithilieniin Sauronin silmää väistelemään ja siirryin viettämään iltaisin laatuaikaa Thomas Cromwellin seurassa.

Jo pari vuotta sitten kiinnitin huomiota kovasti kehuttuun, Tudorien ajasta kertovaan romaaniin. Sitten unohdin autuaasti sekä kirjan että kirjailijan nimen. Pari kuukautta sitten lontoolaisen rautatieaseman kirjakaupassa sattui silmään Hilary Mantelin Wolf Hall (2009, sittemmin käännetty myös suomeksi nimellä Susipalatsi) ja hoksasin, että siinähän se puoliteholla etsiskelemäni teos oli. Ostin pokkaritiiliskiven matkaan ja ryhdyin lukemaan sitä jo junassa. Kolme varttia Lontoon ja Cambridgen välillä meni hetkessä, vaikka ruuhkan takia jouduin seisomaan vaunujen välikössä.

Bookerilla palkitun kirjan päähenkilö on siis Thomas Cromwell (n. 1485-1540), Henrik VIII:n luottomies ja yksi aikansa tärkeimpiä poliittisia vaikuttajia Englannissa. Historiankirjoituksella on alhaissyntyisestä Essexin jaarlista vähän hyvää sanottavaa; hänet kuvataan kylmänä ja laskelmoivana valtiomiehenä. Mutta Mantelin Cromwell on myös sympaattinen ja huumorintajuinen eläinten ystävä sekä hyvä isäntä niin kotiväelleen kuin vierailleenkin.

Niin kaluttu luu kuin Henrik VIII:n aikakausi onkin sekä historiantutkimuksessa että fiktiossa, Mantel saa puhallettua sen henkiin ja taiottua henkilöistään eläviä sortumatta lukukokemusta häiritseviin anakronismeihin. Yhdistettynä valeriaanateehen viipyilevä kerronta toimi myös tehokkaana unilääkkeenä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi ollut millään muotoa pitkäveteinen. 

Kirja aloitti trilogian, jonka toinen osa, Bring Up the Bodies, ilmestyi viime vuonna ja puhdisti niin ikään palkintopöydän. Sen pokkariversiota odotellessa siirtynen taas tuokioksi Keski-Maahan.