Haaveilla toki saa, mutta Englannin kevät on yllätyksiä täynnä. Säätiedotus valutti lämpölukemia armotta alaspäin, kunnes ne sunnuntain osalta näyttivät kahta lämpöastetta.
Ei koleus vielä mitään, mutta aamulla kotoa lähtiessä itätuuli räiski vaakasuoraan räntää. Kisan alkua mutaisella ja sohjoisella nurmikentällä odottelevat juoksijat näyttivät yhtä surkeilta kuin jokirannan narsissit. Monilla oli todella yllään shortsit ja t-paita. Allekirjoittanut oli sentään pohjoisen kasvattina virittänyt päälleen pitkää lahjetta ja hihaa, mutta hypellä sai yhtä kaikki pysyäkseen lämpimänä ennen starttia.
Juoksijoita oli - jos nyt oikein ymmärsin - kolmisen tuhatta, mutta pelkäämiäni sumppuja syntyi paljon vähemmän kuin vaikkapa Helsingin City Runilla, vaikka paikoin reitti meni kapeita katuja ja kujia pitkin. On aina mukavampi juosta, jos pääsee hakemaan alusta alkaen oman tahtinsa ja säätelemään vauhtia omien tuntemustensa, ei edellä menevien mukaan.
Ajan saa tietää huomenna, muttei se kovin paljon yli kahden tunnin venynyt. Yhtä kaikki, olin varsin tyytyväinen juoksuun. Erityisen iloinen olen siitä, että polvet ja muut ongelmakohdat kulkivat mukana ilman reklamointeja, vaikka koko matka juostiin asfaltilla. Toki toisella puoliskolla väsymys alkoi tuntua jaloissa, mutta lihasten jomottelu on toisenlaista kuin vaikkapa polven rasituskipu - ensin mainittu kuuluu asiaan ja menee ohi, kun urakka päättyy.
Tosin luulen, että vielä huomenna tietää jotain tehneensä.
Mukavaa oli sekin, että katujen varsilla oli paljon kannustajia kurjasta säästä huolimatta. Tuttuja ei näkynyt, mutta numerolappuun painettu etunimi varmisti, että ystävälliset sivulliset kannustivat juoksijoita myös nimeltä. Tunnelma oli siis koleudesta huolimatta lämmin. Meille punaisessa Camfed-liivissä juokseville löytyi lisäksi omia kirittäjiä pitkin matkaa.
Panin merkille, että täällä "hyväntekeväisyysurheilu" eli varainkeruun yhdistäminen johonkin kuntourheilutapahtumaan on hyvin tavallista, vaikka suomalaisia se saattaa oudoksuttaa. Ainakin puolella juoksijoista oli jonkin yleishyödyllisen yhdistyksen paita tai liivi. Kuka juoksi syöpätutkimuksen, kuka silmättöminä syntyneiden lasten hyväksi (jonkin aikaa edelläni hölkötti kaveri, joka edusti jonkinlaista hedelmöityshoitoja edistävää järjestöä; hänen juoksupaitaansa koristi parvi viriilin näköisiä siittiöitä).
Täkäläisethän saavat laittaa järjestöille tehdyt lahjoitukset verovähennykseen, mikä saattaa toimia lisäporkkanana kupeen kaivamiselle.
Vielä kerran lämmin kiitos kaikille lahjoittajille! Oli hienoa huomata, että niin moni lähti mukaan huolimatta kenties hieman vieraan oloisesta toimintamallista. Henkilökohtaisen kampanjani tavoite täyttyi ja enemmänkin. Kerron vielä myöhemmin, mikä oli tiimin kokonaistulos ja mitä rahalla saa tehtyä afrikkalaistyttöjen koulutien tasoittamiseksi.
2 kommenttia:
Hieno suoritus ja siitä vielä kertaalleen onnittelut! Tuo hyväntekeväisyysnäkökulma on kyllä kiinnostava. Meillä on annettu hommat muusikoiden tehtäväksi ja pääsylipputuloilla mennään. Eikä mistää verovähennysoikeudesta edes puhuta. Tapoja hyväntekeväisyyteen kyllä voisi löytyä enemmänkin, jos tahtoa ja intoa löytyisi.
Kiitos, Marmustoi! Juu, useimmiten kyse on vielä meikäläisen kulutuksen mittakaavassa pienistä summista, joilla saa vähempiosaisten elämässä paljon hyvää aikaan.
Suomessa taitaa Yhteisvastuukeräys olla ainoa vakiintuneempi tempaus. Niin, ja ovathan sitten SPR:n Nälkäpäivä ja keräykset veteraanien hyväksi. Mutta ainoa urheiluun liittyvä varainkeruuhanke, josta Suomessa olen kuullut, on Kapua. Varmaan niitä on enemmänkin, muttei likikään samassa mittakaavassa kuin täällä.
Missähän määrin taustalla on tietynlainen epäluulo, että joku ketku kuitenkin vetää välistä ne hyvässä uskossa annetut rahat...? Kun noin vuosi sitten etsiskelin niin kutsuttua kummilasta - siis järjestön kautta - tällaisiin keskusteluihin törmäsi paljon. Toki on viisasta olla varovainen, eikä hölvätä naiivisti rahojaan jokaiselle tärkeää asiaansa julistavalle pyytäjälle. Muttei silkalla kyynisyydelläkään hyvää saa aikaan.
Toinen, mitä omalta osaltani Camfed-kampanjassa mietin, oli se, missä määrin tällainen varainkeruutempaus sotii suomalaista "ei tehrä tästä ny numeroo"-ajattelua vastaan. Että onko suomalaiselle luonteelle jotenkin vieras ajatus tehdä hyvää rumpuja lyöden, vaikkei siitä kysymys olisikaan - eihän kerääjä ollut tässäkään kuin välikappale ihmisten hyville teoille.
Kiinnostava kysymys yhtä kaikki. Menee aika syvälle kulttuurisiin koodeihin ja oletuksiin.
Lähetä kommentti