tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Elämä amaryllikselle

Pagistaanin virallisena joulunaluskukkana on tänä vuonna ollut valkoinen hyasintti. Se alkoi avata kukkiaan viikonloppuna ja on nyt lähes kokonaan auki. Ajoitus on hyvä, koska loppuviikosta sitä ei olisi kukaan ihailemassa.

Yleensä olen ollut ritarinkukan eli amarylliksen uskollinen kannattaja, vaikka siitä puuttuukin tuoksu*. Mutta nyt minulla ei ole yhtään sipulia, uutta tai vanhaa.

Tiesittekö, että ritarinkukan saa pienellä vaivalla kukkimaan vuodesta toiseen? Aika moni taitaa kyllä kipata sipulin ruukkuineen joulun jälkeen kaiken maallisen tietä.

Mutta näin se käy. Kun kukat ovat joulun jälkeen lakastuneet, kukkavarret katkaistaan ja ruukku laitetaan valoisaan paikkaan. Sipulia kastellaan ja lannoitetaan normaalisti (kesällä se viihtyy ulkonakin). Ritarinkukan annetaan kasvattaa lehtiään ja lihottaa sipuliaan aina seuraavaan syksyyn saakka, jolloin kastelu vähitellen lopetetaan ja annetaan lehtien lakastua.

Itse olen tässä vaiheessa lykännyt koko ruukun pimeään, huoneenlämpöiseen kaappiin ja käynyt aika ajoin tarkistamassa tilanteen. Sipuli näyttää kuivalta ja täysin hengettömältä, minkä ei pidä antaa hämätä. Muutaman kuukauden levon jälkeen siitä alkaa nimittäin puskea esiin kukkanuppu, jolloin ruukku viedään takaisin ikkunalle ja aloitetaan kastelu normaaliin tapaan.

*Jouluviemisiä miettiessä on hyvä muistaa, että kaikki eivät nauti tuoksuvista kukista. Siitä muistuttaa myös Kaura kirjoittamalla joulusta allergikon näkökulmasta.

5 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Hyasintti on myös monivuotinen, kun sen kevään tullen istuttaa hyvin salaojitettuun paikkaan puutarhaan. Ainakin täällä päin maata, siis.

Se kukkii joka toinen tai kolmas vuosi ja näyttää pihakukkana ihan erilaiselta, hujopimmalta, vaatimattomammalta ja laihemmalta, mutta kukat, ne ovat yhtä suloisen tuoksuvat.

pagisija kirjoitti...

Jep, olen kuullut, että sipulin voi istuttaa keväällä ulos. Ei vain ole tullut Pohjois-Karjalassa kokeiltua, ehkä täällä etelämpänä voisi onnistuakin...

Onhan se sääli; mikä määrä kelpo sipuleita heitetäänkään vuosittain pois "joulukukkina"!

Päivi kirjoitti...

"Jouluviemisiä miettiessä on hyvä muistaa, että kaikki eivät nauti tuoksuvista kukista"

Totta. Päänsärky niistä tulee. Punkkua ja suklaata voin vetää ilman, että migreeni iskee, mutta hajusintti... uuh...

pagisija kirjoitti...

Urgh. Sepä vasta olisi kamalaa, jos punkusta ja suklaasta tulisi migreeni! Tai juustoista, tai pähkinöistä, tai...

Nyt ei tullut migreeni, tuli nälkä.

Päivi kirjoitti...

Oli muuten pakko (pakko = tapan tässä aikaa ennen bussille lähtöä) tulla lisäämään, että ei mua kaikki (voimakkaat) tuoksut haittaa. Mutta jotkut tuoksut... ja ei tartte olla voimakaskaan...

Jotkut hajuvedet on hyviä, vaikka olisivat voimakkaita. Mutta miksi juuri tentissä siihen lähelle istuu ihminen, joka käyttää justiinsa vääränlaista tuoksua.