Viime viikkoa kuvannee hyvin se, että ennätin sisäänajaa uusia juoksutossujani viidellä eri paikkakunnalla: Tampereella, Liperissä, Sortavalassa, Viipurissa ja Espoossa. Väliin mahtui tuntitolkulla junassa, bussissa ja laivassa istumista, yksi tiivis tutkijakoulutapaaminen, kaksi luostarivisiittiä, sekä uusia että ennestään tuttuja paikkoja, runsain mitoin tummaa suklaata, smetanaa ja borschkeittoa, kymmeniä ennen tapaamattomia ihmisiä, paljon yksinpuhelua sekä - onneksi! - myös muiden tarinoiden kuuntelemista ja mielenkiintoisia keskusteluja.
Ja oppimista. Yksi omaisteni ahkerasti viljelemistä, kieltämättä varsin osuvista sananlaskuista on "opissa se on variksenpoika tuulessa". Ehkä sitä vähitellen alkaa uskoa, että niin karmaisevia kuin uudet haasteet joskus ovatkin, niiden vastaanottamisesta on yleensä ottaen enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja toisinaan jopa hupia.
Vaikkei juuri puhurin kourissa räpistellessä siltä tuntuisikaan.
Kuvassa on Laatokka, Karjalan meri.
2 kommenttia:
Heh! Tämäpäs hauskaa... Minä olen ollut kesäliperiläinen aina ensimmäisestä kesästäni asti - isä on Kiiessalosta kotoisin, ja Kuoringan rannalla on vielä perintöpaikka jäljellä.
Pitäjän eri kolkat taas tulivat tutuiksi viitenä kesänä ja lukuisina muina lomajaksoina, jolloin tuurasin vakiväkeä paikallislehdellä.
Kaksi ensimmäisiä ovat tuttuja - molempia olen jututtanut lehteen - Karttusen Pekkaa en sen sijaan muista. Naaman ehkä tunnistaisinkin :).
On tämä maailma vain niin pieni.
Lähetä kommentti