Kaikkensa antaneena

Enpa pistaisi pahakseni, jos en pariin viikkoon kuulisi sanoja border tai border region. Kiitos.

Tavallistakin intensiivisemmat ja ohjelmoidummat kinkerit paattyivat eilen Bellinghamiin (US). Sielta seitsenhenkinen suomalais-venalainen retkikuntamme raahautui kaikkensa antaneena ja univajeen painamana Vancouveriin vilkaisemaan, joko olympiapakatti on nousussa.

Katseltuamme toistemme naamoja lahes viikon ajan yota paivaa hajaannuimme aamulla hyvassa yhteisymmarryksessa kuka minnekin. Allekirjoittanut tarpoi lepuuttamaan ylikuormitettua paakoppaansa merihevosten ja meduusojen hiljaisessa seurassa.

Hiljaisuus osoittautui kylla toiveajatteluksi: paikan paalla oli noin tusina koululuokkaa, paivakotiryhmaa ja uhmaikaista hoitolapsikatrasta tutustumassa vedenalaisen maailman ihmeisiin. Kun paasin korvat soiden ulos puistoon jouduin mustien, lihavien oravien saartamaksi. Olisin voinut vannoa, etta yksi piilotteli pikkuista pistoolia selkansa takana. Onneksi ne uskoivat, kun selitin, ettei repussani ole yhden yhta pahkinaa tai mitaan muutakaan, mita oravien voisi kuvitella haluavan. No, kameran voisi kai periaatteessa vieda panttilainaamoon, mutta sita ne eivat edes yhdessa olisi jaksaneet kantaa.

Maailma on vaarallinen paikka.

Huomisaamuna pakataan taas reput ja pakaasit ja suunnataan vuoristoon. Perjantaina on vuorossa paluu takaisin Victoriaan ja lauantaina lahto kohti kotia (sokerina pohjalla Torontossa on taas viiden tunnin odotus).