torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Näennäistä valinnanvapautta

Jo muutaman vuoden ajan on näyttänyt huolestuttavasti siltä, että Ekströmsin mainio, veteen sekoitettava mustikkakeittojauhe on katoamassa kauppojen hyllyiltä. Kyseinen tuotehan on ollut ennen muuta retkeilijöiden suosiossa: mustikkasopalla on ollut mukava höystää aamupuuro, ja varsinkin kylminä vuodenaikoina siitä on saanut termospulloon hyvän ja energiapitoisen taukojuoman.

Kootessamme muonitusta ensi viikon hiihtovaellukselle jouduimme toteamaan, ettei mustikkakeittojauhetta - eikä aina edes saman valmistajan kiisselijauheita - enää löydy. Tilalle on tullut tölkitettyjä valmiskiisseleitä joka lähtöön eri kokoisissa päniköissä, mutta niistä ei retkeilymielessä ole mitään iloa (kiisselin keittäminen on niin pieni vaiva, että kotiin ei kalliita ja lisäaineilla kyllästettyjä tuotteita tulisi mieleenkään ostella). Sitä paitsi mehukeittojahan on saanut kylmäkaapista tölkeissä jo vuosikaudet.

Sitä tulee taas ihmetelleeksi kuluttajan näennäistä valinnanvapautta: samoja tai samankaltaisia tuotteita myydään jättimarketeissa hyllykaupalla samalla, kun todellinen valikoima pienenee. Valmistajan verkkosivuilla jauheet on edelleen mainittu, mutta jossain vaiheessa ketju tuottajalta käyttäjälle katkeaa.

Edit: Löytyipäs, löytyipäs! Mutta silti - kovin satunnaista kyseisen tuotteen tarjonta on viime aikoina ollut.

4 kommenttia:

borgne kirjoitti...

No hei eekströmsin soppaa on saatava myös tulevaisuudessa. Suomujoella yleensä syödään sitä. Ei vältsysti käy muu soppa. ;)

Kati Parppei kirjoitti...

Ei käy ei, semminkään, kun muilla valmistajilla soppajauheita on vielä hintsummin tarjolla.

Kuten lisäys kertoo, mustikkasopatta ei tarvitse ainakaan tällä kertaa reissuun lähteä, jihaa.

matlis kirjoitti...

viime kesänä Gotlannissa tuli vastaan ekströmsin hedelmäkiisseli (soppa)jauhe ja hitsit se oli hyvää! kandee pongata, jos lännessä käy.
http://www.northerner.com/html/mat-ek-ekstroms-fruktsoppa.html

matlis kirjoitti...

niin ja muuten olen huomannu citymarkettien myyvän Ekströms-jauheita.