keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Idän nopein pakkaaja

"Seurasi vaitiolo, jonka aikana äiti kiillotti kiivaasti silmälasejaan.
'Mutta kultaseni, vaikuttaa niin eksentriseltä vaihtaa yhtä mittaa huviloita', hän lopulta sanoi.
'Ei siinä ole mitään eksentristä, Larry hämmästeli. 'Sehän on täysin johdonmukainen teko.'"
- Gerald Durrell: Eläimet ja muu kotiväkeni.


Blogiväen keskuudessa on ollut käynnissä pienimuotoinen kansainvaellus. Tietokonepöytänsä osoitetta ovat vaihtaneet ainakin Toimittaja, Veloena ja Marinadi. Onnea uusiin kotipesiin itse kullekin! Toivottavasti saatte elää niissä monia hyviä hetkiä.

Allekirjoittanut on kolmekymmenvuotisen elämänsä aikana muuttanut yksitoista kertaa, jos mukaan ei lasketa vaihto-opiskelureissujen kaltaisia tilapäismuuttoja. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen vaihtanut majaani omakotitalosta kerrostaloihin, kerrostaloista omakotitaloon ja jälleen kerrostaloihin, kaupungista maaseudulle, maalta kaupunkiin ja taas maalle edes takaisin.

Lähes ammattimaiseksi muuttopakkaajaksi kehittymisellä on ollut hintansa. Minusta tuntuu, että etenkin viimeisten kolmen vuoden aikana olen hyvästellyt lukemattomia ystäviä, tuttavia, naapureita, opiskelukavereita, työtovereita, harrastusryhmiä ja yhdistyksiä. Joihinkin on säilynyt yhteys, useimpiin ei.

Tässä tamperelaisyksiössä olen elänyt koirineni kohta vuoden. Elänyt ja viihtynyt. Vuorannut huoneen kirjoilla, sijoittanut messinkimorttelin ja romanialaisen savikannun keittiöön ja itsestään karttuvat* siniset lasiesineeni kirjahyllyn päälle. Grafiikanlehdet, äidin ikonit ja isotädiltä peritty täkänä ovat löytäneet paikkansa seiniltä. Kasvitkin ovat asettuneet taloksi peittäen puolet ikkunasta.

Olen ehtinyt miettiä täällä monenmoista. Muun muassa sitä, millaista olisi ollut asua samalla paikkakunnalla kaikki nämä vuodet.

Tutkijakoulusta soitetaan ja kysytään, haluanko ottaa vastaan työhuoneen yliopistolta. Haluaisin, kiitos. Jos se ei olisi lähes viidensadan kilometrin päässä. Minun ei tarvitse miettiä kuin hetki tajutakseni, etten tahdo muuttaa takaisin Itä-Suomeen. En ainakaan vielä, en lähiaikoina. Siitäkään huolimatta, että siellä muutkin sanovat sie ja mie ja rakentamatonta metsää on enemmän kuin ihmisiä. Juuri nyt en halua lähteä Tampereelta mihinkään, vaikka myös pääkaupunkiseudulla asuisi hyvä syy paikkakunnanvaihtoon. Hänkin kiinni omissa töissään, omassa elämässään.

Mutta muuttolaatikot ovat siistissä pinossa ullakkokomerossa. En ole tullut vieneeksi niitä pahvikeräykseen; varsinkin tukevia kirjalaatikoita saa etsimällä etsiä.

*- Sinähän kuulemma keräät sinistä lasia? Haluatko tyhjän viinipullon?
- No en nyt varsinaisesti kerää, aika valikoivasti... mutta kiitos.
Entisen mieheni amerikkalainen isoäiti säästi minulle jopa tyhjät Vicks-yskänsalvapurkit. Kiitin kauniisti ja kiikutin purkit myöhemmin lasinkeräykseen huonon omantunnon saattelemana. Lahjahevoset!

(Lasi kelpaa kyllä edelleen. Etenkin vanha. Mutta se voisi olla välillä vaikka punaista. Viinipullojakin otetaan vastaan, mutta mieluiten täysinä, kiitos.)

6 kommenttia:

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Kiitos vaan! Minunkin yksiöni tuntuu jo nyt siltä, että siinä viihdyn ja tunnen sen oikeasti kodikseni. Enkä minäkään kaipaile Itä-Suomeen, ainakaan nyt.

Kati Parppei kirjoitti...

Hmm, syksyisin on kyllä ikävä Pohjois-Karjalan marja- ja sienimetsiä... ja muutenkin sitä väljyyttä ja rauhaa. Täällä ruuhka-Suomessa saa ajaa sadan kilometrin säteelle kaupungista, ennen kuin pääsee loitommaksi asutuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Hoi!

Muutin sitten kaksioon juu ja meren rannalta vähän lähemmäs meren rantaan. Tämä sattuu muuten olemaan kotikaupunkini, jossa nykyisin asustelen. Ei voisi paremmin olla!

Olenkin nyt vähän ihmetellyt muualta saapuneita työtarjouksia. Tein jo yhden kierroksen pääkaupunkiseudulla 1980-1995, mutta en ole enää varma, olenko todella halukas toiseen. Ei vaikka siitä maksettaisiin rutkasti mammonaa...

Anonyymi kirjoitti...

Täysin OT, mutta kuitenkin: Aina kun vilkaisen tuota lasikuvaa, näen siinä ensin - krhm - rinnan liivikupissa. Ei, älä kysy, en tiedä itsekään, mistä moinen mielleyhtymä. Olen muutenkin ollut kovin outo viime aikoina. Jos ei unissa pörrää Matti Vanhanen niin sitten se on suomipoika-Conan. Mutta täydestä viinipullosta olen samaa mieltä.

Kati Parppei kirjoitti...

Päivi: kyllä, olet outo ;).
Mitä uniisi tulee, onkohan Nukkumatti mukana kaimansa vaalikampanjassa?

Kiitos kauniista kortista! Ne savipiparit olivat huippusomia ja resepti päätyy ilman muuta kokeiluun.

Anonyymi kirjoitti...

kiitos itsellesi! ja kortista nimenomaan. loistavan tyylikäs.