Joensuulaiset arvaavatkin jo, mistä on kyse.
Kauppahallien nousukausi ajoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, jolloin torikaupan hygienia- ja järjestysongelmia pyrittiin saamaan kuriin siirtämällä kaupankäyntiä sisätiloihin. Myös Joensuun torille rakennettiin vuonna 1902 puinen halli kansallisromanttiseen tyyliin. Sitä laajennettiin vielä vuonna 1927.
Vanha kauppahalli palveli kaupunkilaisia aina 60-luvulle saakka. Tuolloin kaupunkiin alettiin kaivata "modernimpaa" ilmettä. Aikansa kukkasena torin toiselle laidalle nousi uusi, matala betonikauppahalli.Ei siinä mitään. Siinäpähän nousi. Mutta pikkukaupungin pienellä torilla kaksi kauppahallia on aika paljon.
Kaupunkilaiset havahtuivat vasta, kun puuhallin purkamisesta oltiin tekemässä päätöstä kaupunginvaltuustossa. Barrikadeille vanhan hallin säilyttämiseksi kapusivat Muinaistieteellinen toimikunta eli nykyinen Museovirasto, ryhmä joensuulaisia arkkitehteja, julkisivulautakunta, kaupungin rakennustoimisto sekä kaupunginhallitus kaupunginjohtajaa lukuunottamatta. Mutta turha oli potkia edistyksen jaloa aatetta vastaan. Halli myytiin silloisella 710 markalla purettavaksi joulukuussa 1968. Polttopuillahan on aina käyttöä.
On komistuksen perään sittemmin itkettykin, manailtu päättäjien käsittämättömiä aivoituksia ja haaveiltu hallin uudelleenrakentamisesta. Mutta niin se vain on - kerran tuhottua ei takaisin saa. Eikä uudesta vanhaa.
No, kohtahan 60-luvun kauppahalli - aikansa arkkitehtuurin tyylipuhdas edustaja - alkaa olla suojeltavan ikäinen. Mutta luulenpa, että harva perään parkuisi, jos se jonakin kauniina aamuna olisi selittämättömästi kadonnut.
Kuvat on lainattu täältä.
5 kommenttia:
Pyydän saada muistuttaa, että (pääsiäis)noitien kokoontumisajot kauppahallin ympäri ovat vielä tulevaisuudessa... ;)
Päivi
Jep! Pikaistus kadotus! Romahdus maksimus!
Muistan kun joskus 80-luvulla tv-toimittaja kysyi joltain vihertävältä luonnon ja vanhan rakennuskulttuurin suojelijalta, että: "Halutaanko joskus suojella 60-70-luvun lähiöotäkin?". Risuparta vastasi, että: "Ei, koska niitä ei ole rakennettu rakkaudella."
No nyt ainakin Helsingin Pukinmäki ja Pihlajisto edustavat sellaista ainutlaatuista 70-luvun estetiikka, ettei taloihin voi rakentaa edes hissejä jälkikäteen.
Joensuun kauppahalleista olen samaa mieltä kanssasi.
Tuo betonilähiöiden suojeleminen onkin mielenkiintoinen kysymys; nähtäväksi jää, mitä se tulee poikimaan. En oikein ole pystynyt muodostamaan omaa kantaani asiaan.
Lähetä kommentti