Kesäkuisena sadepäivänä on mukavaa avata pakastin, kaivaa esille vihonviimeinen mustikkarasia ja tehdä edelliselle kesälle kunniaa leipomalla piirakka (toivoen samalla, että kuluvan kesän marjasadosta tulisi ainakin kohtalainen, ellei peräti runsas).
Vielä mukavampaa on, jos leipomuksesta voi nauttia hyvässä seurassa vanhan ystävän tullessa kylään.
Siinäpä yksi arjen helmistä.
2 kommenttia:
Osoittaa ihailtavaa suunnitelmallisuutta ja/tai pakastusreippautta, että mustikoita on jäljellä vielä seuraavanakin kesänä. Meiltä marjat loppuvat viimeistään lokakuussa. Sen sijaan pakastimessa huurtuu vuodesta toiseen ne pari-kolme raparperimössöä, jotenkin niiden vihreänpunaharmaa säikeisyys työntää luotaan aina vain... Ehkä muutossa rituaaliluovutan rapparsperit biojäteastialle?
Heh! Kunnialliset hautajaiset - "vaikka palveluksianne ei lopulta koskaan tarvittukaan..."
Pagistaanin pakastinpolitiikassa on harjoitettu (kehnon marjavuoden jäljiltä) vastentahtoista säännöstelyä: ei marjarahkaa aivan joka päivä.
Olen kyllä varoittanut muuttavani metsään, kunhan marja- ja sienikausi alkavat.
Lähetä kommentti