torstaina, tammikuuta 29, 2009

Väsynyt

Kapusin taas kerran tuttuja kiviportaita slaavilaiseen kirjastoon. Menin tutulle hyllylle, jossa lukusalilainani ties kuinka monen vuoden ajalta kiltisti odottivat.

Siinä kirjanselkiä katsoessani iski sellainen väsymys, ettei mitään rajaa. Tajusin olevani väsynyt kimpuroimaan saman aiheen ja vaivalla haalitun aineiston parissa, etsimään lisää palasia idästä ja lännestä, selvittämään, jäljittämään, päättelemään, yhdistelemään, kääntämään ja taustoittamaan, lukemaan ja kirjoittamaan kolmella kielellä vuorotellen. Väsynyt pyörittämään samoja kysymyksiä, järjestämään palikoita uudelleen ja uudelleen. Väsynyt edes takaisin reissaamiseen, kirjojen ja papereiden kuljettamiseen, työpöydän alati uudelleensyntyvään kaaokseen, jota ei pääse pakoon edes iltaisin ja viikonloppuisin.

Vähemmälläkin olisi voinut ehkä päästä. Mutten aihettani vaihtaisikaan. Enkä toisiin askareisiin aikaa, jonka olen jatko-opintoihini käyttänyt. Huomaan tehneeni sitä, mitä olen halunnut, oppineeni enemmän kuin osasin odottaa, saaneeni eväitä eteenpäin, mitä eteenpäin sitten tarkoittaakin.

Vielä vuoden kun jaksaisi rutistaa, niin eiköhän se olisi siinä. Tältä erää.

2 kommenttia:

Heikki kirjoitti...

Hei! Minullakin on jatkuva taistelu meneillään työpöytäni sotkuisuutta vastaan. Tunnen ilmiön. Tosin harvoin saan tehtyä jotakin näkymän siistiytymisen eteen.

Olet kommentoinut tuossa aiemmin Esinetarinoita -blogin käsitemäärittelyä. Minustakin leppoistamisella voisi tarkoittaa yksilön elämänhallintaa kuten ehdotetaan.

Kati Parppei kirjoitti...

Se taistelu taitaa olla tuomittu hävittäväksi! Joku sen työpöydän aina kuitenkin sotkee, ilkeä kotitonttuko lie asialla?