Varoitus: sisältää negatiivisuutta yli terveen aikuisen viikkoannoksen. Lukeminen omalla vastuulla. Lieventävinä asianhaaroina todettakoon, että kirjoittaja oli juuri vetänyt kieleensä paperihaavan apurahahakemuskuorta sulkiessaan, ja että MTV3 näytti eilen dokumentin, jossa saksalaismies tappoi lajikumppaninsa ja paistoi tästä pippuripihvin. Näen sen lähestyvän taivaanrannasta. Käännän selkäni, mutta toisesta suunnasta vyöryy samanlainen. Juoksen sisälle ja suljen oven, mutta harmaa huopa painautuu vasten ikkunaa tehden asunnostani pienen ja pimeän. Ensimmäiset pisarat lyövät jo lasiin.
On tullut aika tunnustaa tosiasiat. Nyt loppui jokavuotinen kuherruskuukausi keltaisten lehtien ja kirpeiden aamujen kanssa. Nyt alkoi vuodenajoista viheliäisin, kurjin ja vihmaisin. Se vetää pimennysverhon kaiken olevaisen ylle, jättää rapaisia koiranjälkiä joka paikkaan, kantaa märkää katuhiekkaa lakanoihin, heittää vuotaviin silmiin vettä ja räntää, lemuaa nihkeille lenkkivaatteille ja mädille lehdille, saa ihmiset tympääntymään toistensa harmaisiin naamoihin ja vielä enemmän omaansa.
Kynttilät, pehmeät huovat ja hyvät kirjat ovat vain itsepetosta, yritystä unohtaa hyhmäinen todellisuus. Pakotietä ei ole! Viimeistään suklaan loppuessa ihmisrievun on ryömittävä pesästään ja kohdattava paitsi pohjoisen ilmaston ilkein kepponen, myös kesken unien herätettyjä hamstereita muistuttavat kohtalotoverinsa marketin loisteputkivalossa.
Ei, minulla ei ole asenneongelmaa. Vuoden viimeiset kuukaudet ovat toki tarpeellisia ja hyviä olemassa (kuten hammaskiven poisto-operaatio tai gynekologinen rutiinitarkastus). Mutta olisi luonnonvastaista olla niiden aikana pirteä ja aurinkoinen ja puhkua positiivisuutta. Älkää tulko väittämään muuta saati puhkumaan, tai puren.
Ja ne pian joka paikassa rallattavat, pimeyden piinaamaa kansaa pilkkaavat tiptap-tonttulaulut säästettäköön puolustusvoimien salaiseksi audioaseeksi.
3 kommenttia:
No mutta Pagisija :D Ei kai se nyt näin kamalaa ole? Yö oli kylmä, mutta meilläpäin paistaa vielä aurinko...
Ei vaineskaan. Jokainen kokee loka/marraskuun omalla tavallaan. Minulle se on oikeasti hyvää aikaa - ollut aina.
Mutta älä pure, ethän?
Heh, Marleena, en pure :). On ihan oikeasti mielenkiintoista kuulla, miten ihmiset kokevat eri vuodenajat.
Olen vain itse oppinut antamaan periksi loppusyksylle tajuttuani, että silloin en kerta kaikkiaan ole parhaimmillani. Ennen yritin väen vängällä olla supertehokas ja elämänmyönteinen, vaikka väsytti rutosti ja kaikki maailman murheet tuntuivat kaatuvan niskaan. Opiskeluaikanakin huomasin, että syyslukukaudella opintoviikot jäivät aina hieman tavoitteen alle, mutta keväällä kirin ne kiinni ja ylikin ilman mitään ongelmaa. Niin kauan kuin ahdistuin siitä, syksy oli oikeasti kamalaa aikaa. Kun opin antamaan itselleni hieman liekaa ja armoa loka-joulukuussa, kaikki sujui hyvin.
Niin pitkään kuin muistan, olen visualisoinut vuoden kierron siten, että syksyllä laskeudutaan pimeään - kuin kaivostunneliin - ja heti vuoden vaihduttua aletaan nousta taas valoon. Tammikuussa kaikki muuttuu, vaikka oikeasti onkin vielä sydäntalvi ja pimeää.
Niinhän luontokin rauhoittuu ja asettuu aloilleen valon vähetessä. Miksipä ei siis ihmisolento saisi vähän murahdella ja synkistellä pesässään, mulkoilla äreänä pimentyvälle taivaalle ;).
koska rakastan syksyä, jätän sen kommentoinnin sikseen ja tyydyn toteamaan, että en pystynyt katsomaan sitä kannikkabaalidokkaria loppuun, koska olin oikeasti oksentaa. ja nyt särkee päätä, joten pahoittelen mahd. kirj. vierheitä.
Lähetä kommentti