keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Kaurahiutaleita

Viime tiistain aamulenkillä Äänisen rannassa näkyi muitakin koivenoikojia auringosta nauttimassa. Olisin tarjonnut vilkuttajalle aamiaista, jos olisi sattunut sämpylä taskuun.

Eilisilta kului luovasti kaurahiutaleita pussittaessa, mitatessa soijarouhetta ja kuivattuja vihanneksia, laskiessa puhelimessa leivän menekkiä ja pohtiessa, onko sen paksun, harmaan, käsinkudotun villapaidan suoma lämpö yhä sen tuoman huomattavan lisäpainon arvoista, vai riittäisivätkö fleecevaatteiden tapaiset nykyajan hapatukset pitämään holotnan loitolla.

Jostain syystä jatkoin pussittamista ja pakkaamista vielä unissanikin. Tiedättehän, miten päivällä tai etenkin illalla tehty, hiukan yksitoikkoinen toimitus jää joskus päälle? Esimerkiksi päivä mustikkametsässä tai seinien maalaaminen jatkuvat sujuvasti läpi yön. Aamulla on sitten vähän typerä ja hönttö olo, varsinkin jos sama toimi pitää aloittaa hereillä uudestaan.

Ylihuomenna suunnataan kairankävijäkonkarin ja täyteen sullottujen rinkkojen kanssa Itä-Suomeen ja sieltä edelleen maanantaina kohti pohjoista. Kesäloma on aina kesäloma, pidettiinpä se sitten syyskuussa tai satoipa niskaan hookaksoota missä olomuodossa tahansa.

Ei kommentteja: