Ihmeen kaunis

"Maasto, jonka halki raito syöksyy, on syksyisin ihmeen kaunis. Mäkien korkuiset tievat halkovat sitä ristiin ja rastiin. Tievojen välissä on valtavia kraatterimaisia laaksoja, joiden pohjalla pienet lammet päilyvät peilikirkkaina. Ikään kuin toisistaan säännöllisen välimatkan päähän istutettuina tunturikoivupensaat kukkivat syksyllä sanomattomassa syksyn väriloisteessa, ruskassa."
- Yrjö Kokko: Laulujoutsen (1950)

Kanadassa asunut Blogisisko kyseli, matkustavatko suomalaiset vasiten ruskaa ihailemaan. Jo vain matkustavat. Lauhemmilla alueilla jalojen lehtipuiden syyspuvut ovat oma lukunsa, mutta Suomessa on perinteisesti lähdetty pohjoiseen katsomaan tuntureiden syysväritystä. Itse asiassa parin viikon takaisissa uutisissa kerrottiin Lapin ruskasesongin olleen tänä vuonna harvinaisen vilkas. Mikä siihen sitten lieneekin syynä.

Me satuimme tekemään patikkaretkemme itäkairassa juuri sopivaan aikaan, vaikka syksyn värit olivatkin ajankohdan valinnassa sivuseikka. Väriloistoa oli vielä jäljellä hengästymiseen saakka, mutta pahin ruskaruuhka oli ehtinyt mennä ohi. Muita retkeilijöitä tuli vastaan harvakseltaan ja tuvissa oli väljää. Vieraskirjojen mukaan vasta edellisellä viikolla vipinää oli ollut sitäkin enemmän.

Voimakkaat tuulet olivat jo puineet osan kullankeltaisesta tunturikoivikosta paljaaksi, mutta mustikanvarvut hehkuivat kirkkaanpunaisina. Juolukka lisäsi joukkoon viininpunaisen, lähes violetin vivahteen.

Kuuluisa Paratiisikuru (kuva ylinnä) oli nimensä veroinen. Suojaisessa kurussa ruska näyttäytyi epätodellisen värikkäänä; alarinteet muistuttivat harvinaisen innoittuneen taiteilijan öljyväripalettia. Arvatkaa kahdesti, tekevätkö valokuvat näkymille lähimainkaan oikeutta?

- - -

Valokuvauksesta puheen ollen, Lila tiivistää digikuvauksen perusongelman harvinaisen osuvasti. En malta olla lainaamatta suoraan:

"Vanha kunnon 'klik' puuttuu myös ja sen myötä sellainen valokuvaamisen tuntu, joka syntyy hetken peruuttamattomuudesta ja johon lapsesta asti on kiintynyt. Kinofilmille kuvatessa pysähtyy niihin hetkiin, joita kuvaa. Digikameran kanssa saa sohia huolettomasti sinne tänne. Voisi verrata marjanpoimintaan. Digikamera on se punainen poimuri, joka ruopaisee mukaan myös risut ja männynkävyt. Varsinainen saalis pitää perata esiin tietokoneella, kun taas ennen muinoin kuvasi huolellisemmin, keräsi puhdasta marjaa ja sai ne nippuna käteensä."

Noinhan se juuri on. Filmille kuvatessaan sitä keskittyy valotuksen ja aukon viilaamiseen, sommittelee kuvan tarkkaan, hakee parasta mahdollista yhdistelmää usein lähes meditatiivisessa mielentilassa. Sen sijaan digikameran kanssa olen huomannut laiskistuvani, kuvaavani enemmän mutta huonommin, jättäväni paikan päällä tehtävät säädöt vähemmälle tietäessäni kotona odottavan PhotoShopin, kahvimukin ja mukavan työtuolin.

Pitäisi ryhdistäytyä.