maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Bad people

"They are really bad people."
- George W. Bush

Tie Guantanamoon (2006) on kafkamainen kuvaus siitä, miten voi käydä, jos neljän naiivin birminghamilaiskaveruksen tapaan järjestää itsensä väärään paikkaan väärään aikaan. Ennen muuta se on karmaiseva kertomus kollektiivisesta tekopyhyydestä ja siitä, miten tarkoituksen oletetaan pyhittävän keinot.

Tuntuu aina vain yhtä mahdottomalta käsittää, miten vapautta ja totuutta voidaan missään olosuhteissa kuvitella edistettävän niitä mielivaltaisesti polkemalla.

Vastaus on tietysti hyvin yksinkertainen: jakamalla ihmiset hyviin ja pahoihin, meihin ja muihin. Niihin, joiden vapaudella ja totuudella on merkitystä, ja niihin toisiin. Kätevä, turvallinen ja kaikesta vastuusta vapauttava näennäisratkaisu, johon on tartuttu kerta toisensa jälkeen idässä ja lännessä, etelässä ja pohjoisessa, läpi historian, kielestä, kulttuurista ja partojen pituudesta riippumatta.

Viha on vihalle bensaa liekkeihin, väkivaltaa ruokkii ja lihottaa mielivaltaisuuden ja koston kierre. Mikä tuossa ikiaikaisessa, yksinkertaisessa yhtälössä tuottaa mukaviisaalle ihmiskunnalle niin ylitsepääsemättömiä ymmärtämisvaikeuksia?

6 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Ajattelin elokuvan nähtyäni keväällä täsmälleen samoin!

Ilolla panen myös merkille, ettei Pagistaan enää ole pornografiaa edes konttorimme sivusuodatuksen mielestä...

pagisija kirjoitti...

"Ilolla panen myös merkille, ettei Pagistaan enää ole pornografiaa edes konttorimme sivusuodatuksen mielestä..."

No voi. Juuri kun aloin tottua ajatukseen ja suunnitella uusia itseilmaisumuotoja.

Veloena kirjoitti...

Minusta on hirvittävän kiinnostavaa tarkastella ihmisten depersonalisoinnin rinnalla myös tapaa, jolla depersonalisoimme eläimet. Tai ehkä pitäisi sanoa desentientisoimme. Hmm. Ei, kyllä sitäkin voisi kutsua depersonalisoinniksi, koska kyllä esim. ihmisoikeudet on sidottu pitkälti muuhun kuin itsetietoisuuteen...

Itselleni oli jossain vaiheessa jotenkin hyvin valaisevaa tajuta, että eihän suuri osa ihmisistä pidä kaikkia toisia ihmisiäkään persoonina ja moraalisesti merkittävinä, ja että tällaista propagandakoneistoa pyöritetään edelleen suurella volyymilla ja rahalla. Ei siten ihme, että monesta kasvissyönti esimerkiksi kuulostaa aivan omituiselta hourailulta, vaikka se perusteltaisiin maailman nälkätilanteella ja ekologisella kuormittavuudella.

Samalla kun tajusin tuon depersonalisoinnin yleisyyden ja käytettyyden, kadotin tietysti myös luottamuksen siihen, että kulttuureissa persoonien joukon raja olisi vedetty (juhlapuheissakaan) oikein.

Koska kyllähän esim. eläinten kanssa asioita tehdessä ei voi välttyä tunteelta, että ne ovat omia yksilöitään ja useassa tapauksessa jopa tajuavat sen joissain mitoissa (joskaan eivät samalla tavalla kuin ihmiset).

pagisija kirjoitti...

"vaikka se perusteltaisiin maailman nälkätilanteella ja ekologisella kuormittavuudella"

Olen joskus pessimistisesti miettinyt, määrääkö ihmislajin biologia keskivertokulkijalle jonkinlaisen "solidaarisuuskiintiön"; maksimijoukon tai -lauman, jota kohtaan kyetään tuntemaan edes jonkinlaista empatiaa ja lojaalisuutta? Loput kanssaeläjät - lajitoverit tai muut eläimet - saavat osakseen jos eivät aktiivista epäluuloa tai vihaa, niin vaihtelevanasteista välinpitämättömyyttä. Yritä siinä sitten puhua globaalista vastuusta ihmisiä saati muita elollisia kohtaan.

Ei, tuskin se noin kuitenkaan menee. Toivottavasti ei.

Tuossa Guantanamo-draamadokumentissa nousi muuten taas esille eräs keskeinen depersonalisaation muoto: vangeilta oli ehdottomasti kielletty vartijoiden silmiin katsominen. Tapa alistaa, kyllä, mutta myös keino pitää vanki henkisesti turvallisen etäällä.

Mitä eläimiin tulee, YLE:n tuoreista uutisotsikoista pisti silmään: Hirvet jälleen liikenteen uhkana. Mielenkiintoinen tapa esittää asia - ja asenteiden kannalta varsin valaiseva.

Veloena kirjoitti...

Eiköhän se vain noin mene. Ja paradoksaalista kyllä, kun tekee sovinnon itsensä kanssa siitä, että näin se kai minunkin kohdallani sitten, huooh, on jotenkin ainakin itselleni helpompaa edes yrittää jotakin muuta (koska tiedän, että tuossa pitäytyminen olisi täyttä slarviutta enkä voisi sanoa sitä lainkaan valitsemiseksi).

Kuuntelin radiota minä taas uimastadionin pukuhuoneessa ja siellä hölötti radio, että susikantamme tahdotaan pitää kahdessakymmenessä lisääntyvässä parissa. Siispä pyyntilupia jaetaan runsaskätisesti.

Eikä ajatella, että mitä vähemmän susia, sitä enemmän "hirviä liikenteen uhkana" (Kanadassahan tästä tuli tutkimus, joka hämmästytti ihmisiä - että suurpedoilla on niinkin suuri rooli ekosysteemissä. No, ei kai sen pitäisi olla yllätys kellekään Sand COunty ALmanacin lukeneelle, jossa se sanotaan kirkkaammin ja kuulaammin kuin muualla.)

Joskus tuntuu siltä, että ihmisen kontrollimania on aivan loputon. Ja että me tahdomme noin yhteiskuntana tehdä kaikkea sellaista, mikä toimisi omalakisestikin, jos puuttuisimme siihen vähemmän ja tajuaisimme, että kuolemme kuitenkin joskus ja ettei se määrä vaan se laatu.

Niin, asenteet. Tuli mieleen - kun kerran muutat tänne Helsinkiin, harkitsehan Dodon kirjallisuus- ja kirjoittajapiirejä. Esim. kirjallisuuden luontokäsitykset kokoontuu vain kerran kuussa ja siellä jutellaan juuri näistä... voisin kuvitella sinun viihtyvän seurassamme ;)

pagisija kirjoitti...

Totta on tuo, mitä sanoit asian hyväksymisestä omalla kohdallaan. Sehän on paitsi itsensä vapauttamista valitsemaan, myös avain siihen, ettei paasaa sietämättömän tekopyhänä muille oikeaa elämän mallia kuvitellen itse olevansa siitä jonkinlainen esimerkki (ääh, omat, kärkevät nuoruudenjulistukset punastuttavat vieläkin :P).

Järjen ja idean tasolla on helppoa ajatella laajemman vastuun kantamista, mutta jotenkin teoiksi siirtäminen ja oman voimattomuuden tajuaminen saa ainakin allekirjoittaneen helposti lannistumaan ja palaamaan tuohon lähilaumastaan huolehtimiseen ja turvalliseen kontiaisenelämään valmiiksi kaivettuine tunneleineen (mikä on tietysti tärkeää sekin).

Susista ja hirvistä tuli taas mieleen tämä Anthony de Mellon mainio ajatus, jota lienen aiemminkin siteerannut:

"Ihmisten ongelma on se, että he koko ajan korjailevat kuntoon asioita, joita eivät edes ymmärrä. Ainahan me laitamme asioita kuntoon. Mieleemme ei koskaan juolahda, että asioita ei tarvitse muuttaa. Ei todellakaan tarvitse. Tämä on suuri valaistuminen. Asiat kuuluu ymmärtää. Jos ymmärrätte ne, ne muuttuvat."

Nuo kirjallisuuden luontokäsitykset kyllä kiinnostavat kovasti... mutta kovin kaoottisen ja nykäyksittäin toimivan pääkopan omistajana tunnen hienoista arkuutta filosofeja ja muita jäsentyneempään ajatteluun harjaantuneita kohtaan ;D. Enköhän silti paikalle uskaltaudu ennemmin tai myöhemmin. Ainakin kurkkimaan ovenraosta.