Yleishaikeus

"Meren suuri syntymä on lyhyt aalto ja autius rannalla, vain tämä päivä tämä hetki juuri nyt niin kuin lintu joka lentää ensimmäisen kerran kauas ja kuitenkin lähellä pesäänsä. Missä olet, eilinen minä, olen lähtenyt kauas."
- Tyyne Saastamoinen

Juoksutöppöset ovat syyslomalla, kiitos kavalan lentsun. Sisälläkään ei malta istua koko päivää edes kaupungissa ollessaan, joten eilen työpäivän ja parin antoisan maailmanparannussession päätteeksi löysin itseni kävelemästä pitkin joenrantaa ilman sen kummempaa määränpäätä.

Mikä siinä on, että vanhassa kotikaupungissa mieleen nousee helposti jonkinlainen yleishaikeus? En kaipaa menneestä mitään tai ketään erityisesti, tunnenpahan vain lievää melankoliaa sen tosiasian edessä, että kaikki virtaa vääjäämättä eteenpäin, eikä aika vaihda suuntaansa sen enempää kuin jokikaan. Eikä elämä mene koskaan niin kuin sen on suunnitellut.

Onneksi. Miten latteaksi ja sävyttömäksi se silloin jäisikään jopa kaikkein luovimmilla ja mielikuvituksekkaimmilla ihmisillä, saati meillä tavallisilla kuolevaisilla? Mitä omaan taipaleeseeni tulee, en olisi parhaalla tahdollanikaan pystynyt kuvittelemaan siihen niitä tapahtumia, käänteitä, kohtaamisia ja hetkiä, joita siihen on jo tähän mennessä mahtunut, ja joista näin jälkikäteen en vaihtaisi pois yhtäkään. En edes niitä synkempiä, joita kukaan tuskin elämäänsä vapaaehtoisesti suunnittelisi.