maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Syrjähyppyjä

Ruumiinliikunnon ja ulkoilman vajaukseen tympiintynyt, vielä puolikuntoinen toipilas päätti suoda itselleen lounaanjälkeiset nokoset. Ensin mukillinen kahvia; varma keino taata luonnollinen herätys varttitunnin päästä.

Ryömiessäni pökerryksissä ja tukka pystyssä raskaan, romanialaisen villapeiton alta (sen kotikutoisen, johon olen aina epäillyt kudotun valeriaanasäikeitä) katsoin kelloa harittavin silmin. Melkein kolme. Täydellistä tiedottomuutta oli kestänyt lähes kaksi tuntia.

Ehkä se oli sitten tarpeen.

- - -

Mennyttä maailmaa työkseen tonkivan päiviä ovat viime aikoina piristäneet syrjähypyt kulttuuriantropologian ja uskontotieteen puolelle. Historiantutkimus - semminkin uudentyyppinen, positivistiseen tapahtumien luettelointiin etäisyyttä ottava tutkimus - on siinä mielessä erikoinen ala, että käsitteellinen työkalupakki pitää täyttää pitkälti lainavasaroin ja -taltoin. Täyttää se silti pitää, ja huolellisesti. Vaikkapa viime aikoina pyörittelemäni myytti (myth) ja pyhä (holy, sacred) ovat käsitteitä, joiden kehnosta määrittelystä tulee narahtamaan ennemmin tai myöhemmin.

Kuten László Vörös tiivistää, tässä on kollektiivisen tukistuksen paikka meille historiantutkijoille:

"In much professional historiography it was and still is usual that the 'nature' of the concepts and terms used in the work of analysis is ignored. Many key words, such as 'identity', 'nation', 'nationality', 'nationalism', 'patriotism', 'ethnic group', 'ethnicity', 'people (folk)', 'society', 'class', 'state', 'modernisation', 'modernity', are often used without any specification, instead relying on their common understanding, as they were and are used in everyday language. The confusion of the categories of practise with categories of analysis is in my opinion one of the most intricate problems and one of the biggest challenges for professional historiography as a discipline. In his or her research a historian works with the written sources which have survived, which have to be, in all respects, perceived as a part of the discourse of the period. As the basic rule of historical source critisism teaches us, in our scrutinising and interpreting these we have to abstain to the greatest extent possible from imposing anachronistic meanings onto historical realities."

- László Vörös: "Methodological and Theoretical Aspects of 'Social Identities' Research in Historiography". Kirjassa Frontiers and Identities: Exploring the Research Area. CLIOHRES (Creating Links and Innovative Overviews for a New History Research Agenda for the Citizens of a Growing Europe), 2006.

2 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Kyllä "lingvistinen käänne" tapahtui jo 1960-luvulla historiantutkimuksessakin ja retoriikkakin saapui 1980-luvulla takaisin kehiin.

Käsitehistoriaakin on vuosikymmenet harjoitettu vakavalla mielellä.

Vaikka paljon on löysääkin tekstiä julkaistu. Riittääpähän korjaamista.

pagisija kirjoitti...

Heh, konkari- ja keltanokkatutkijalla on kovin erilaiset aikaperspektiivit! On eri asia lukea käsitehistoriaa harjoitetun vuosikymmenten ajan kuin olla itse ollut harjoittamassa sitä ;).

Jokainen sukupolvi joutuu kai keksimään pyörän uudestaan omalla kohdallaan.

Meillä on ollut noista käsiteasioista kovasti keskustelua monitieteellisen tutkijakoulun puitteissa. Siinä on kyllä käynyt ilmi, että historiantutkijoilla - jos toki muillakin - on vielä paljon opettelemista, mitä käsitteidenkäytön tarkkuuteen tulee.

Toisaalta rajansa kaikella. Ei käsitesuohonkaan ehkä kannata loputtomiin rämpimään jäädä, tai ei loppujen lopuksi uskalla epämääräisyyden tai väärinkäsitysten pelossa kirjoittaa mitään. Semminkään, kun kenelläkään ei ole sitä kiveen hakattua totuutta, mitä mikäkin käsite tarkoittaa, vaan kyse on enemmän tai vähemmän sopimuksenvaraisista asioista. Kai kyse on yksinkertaisimmillaan siitä, että itsellä on jonkinlainen tietoisuus ja ymmärrys käyttämistään käsitteistä, ja että osaa vielä perustella ja selittää valintansa muillekin...?

Mielenkiintoisia asioita nämä.