Bloody Sunday

Jos elämä tuntuu tylsänpulskealta eikä mitään jännittävää koskaan tapahdu, kannattaa hankkia koira. Tahikka useampi, jolloin mahdollisuus vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin kasvaa.

Huomisaamuna yhdeksältä on suunnattava Joensuusta kimppakyydillä Petroskoihin. Matka on niitä, joille palkansaajan tulee lähtemän vaikka pää kainalossa. Perillä odottavat yhdet vuoden tärkeimmistä kinkereistä. Jalkapuurangaistus ja raippoja, jos niistä laistaa.

Edellisestä reissusta kotiudutaan perjantaina illansuussa. Lauantaiaamuna iskee räkälentsu. Ei siinä mitään. Varataan junalippu sunnuntai-iltapäiväksi. Vietetään päivä lähinnä nukkumalla toivoen, että olo paranee. Jätetään viimeiset reissuun liittyvät paperitoimet sunnuntaiksi, koska silloin ehtii vielä hyvin. Ja junassa on aikaa lukea.

Sunnuntaiaamuna mennään - jo hieman parempivointisena - koirien kanssa lenkille ennen töihin ryhtymistä. Ja kas. Puolivälissä marssia Sandy alkaa ripuloida verta. Paljon.

Soitetaan hätäpäissään miehelle, joka on menossa kalliokiipeilemään (onneksi vasta menossa, myöhemmin olisi puhelimeen ollut turha soitella). Aletaan jo kotimatkalla tavoitella päivystävää eläinlääkäriä. Ehditään hiki päässä kotiin samaan aikaan miehen kanssa, ihmetellään tuokio tilannetta, todetaan, ettei ruokaa kärkkyvä koira näytä olevan välittömässä hengenvaarassa, perutaan junalippu, lähdetään norkoilemaan kahdeltatoista aukeavan eläinlääkäripäivystyksen ovelle.

Diagnoosi on, jos oikein muistan, akuutti hemorraginen gastroenteriitti. Eläinlääkäri määrää tuhdit antibiootit, paastoa ja pakkojuottoa ja kiittelee ripeää toimintaa - vaivalla on taipumus viedä eläin nopeasti huonoon kuntoon. Sen ei pitäisi tarttua, mutta pennunkin vointia kuulemma kannattaa seurata.

Tullaan helpottuneina kotiin. Ihmetellään tilannetta. Yhä ruokaa kärkkyvä Sandy ei ole niin sairas, että tärkeä reissu kannattaisi perua kokonaan, mutta molempia koiria olisi hyvä pitää lähipäivinä silmällä. Mies on visusti töissään kiinni ja pääsee korkeintaan käymään päivällä kotona.

Niinpä soitetaan vanhemmille, esitetään avunpyyntö vedoten siihen, ettei heidän niskoilleen ole koskaan sälytetty korvasärkyisiä lastenlapsia. Pakataan reppu, lastataan koirat autoon, vilkutetaan miehelle hyvästit ja lähdetään ajamaan kohti Pohjois-Karjalaa. Ehditään perille illalla. Viedään koirat mökille vanhempien hoiviin, välitetään eläinlääkärin ohjeistus, kiitetään nöyrimmästi ja jatketaan itse matkaa kaupunkiin.

Tyhjennetään humisevaa päätä blogitekstiä naputtamalla. Huokaistaan, keitetään teetä, varataan viereen röykkiö nessuja ja ryhdytään töihin. Aamuyhdeksään on vielä aikaa. Ja passikin näyttää päätyneen mukaan.