Taitokortteli

Aloin valua Pohjois-Karjalasta etelään kolme vuotta sitten. Tänä aikana Joensuun keskustassa tuntuu tapahtuneen enemmän muutoksia kuin sitä ennen viidessätoista vuodessa. On jykevöitetty loivaa jokimaisemaa fallistisilla tötteröillä, on rakennettu jos jonkinlaista ostosparatiisia rättikauppoineen ja nostettu lasi ja betoni kaikin puolin kunniaan. Eipä siinä mitään.

Mutta on tapahtunut muutakin. Kiitos ystävälle, joka ehdotti viime perjantain lounastreffejä Kauppaneuvoksen kahvilaan arvellen, etten ole siellä vielä käynyt.

- Siis missä?

Muistan, miten vuosien ajan haikailtiin parempaa käyttöä jokivarren kauniille, vanhoille taloille, joissa oli lähinnä kaupungin virastoja. Käsityöpuoteja, taidetta, mukavia kahviloita, jotakin joka vetäisi sekä asukkaita että matkailijoita nauttimaan puukorttelin tunnelmasta.

Jotenkin minulta, käypäläiseltä, oli mennyt kokonaan ohi Taitokorttelin avaaminen kuluvan vuoden huhtikuussa. Ystävää odotellessani kuljin silmät pyöreinä Kauppaneuvoksen talon käytävillä. Kurkistelin pikkupuoteihin, pajoihin ja gallerioihin. Ihailin neuvontakeskuksen valoisaa kudontasalia kaakeliuuneineen ja silmäilin houkuttelevaa kurssitarjontaa. Sisäpihalla oli kauppojen lisäksi taidetakomo ja kahvilan ulkoalue.

Upeaa. Loistavaa.

Eräs myyjistä kertoi kesän olleen vielä odotettuakin vilkkaampi. Ihmekös tuo; sijainti torin ja sataman välissä imee ihmiset luontevasti sisään. Kahvilaa ei syyttä ole sanottu Joensuun kauneimmaksi.

Toivonpa sydämestäni menestystä hankkeelle. Hyvät ainekset ja tilaus ovat ainakin olemassa, ovat olleet jo pitkään. Uuden vuosituhannen joensuulaisuus on totta vieköön kaivannut jotakin tällaista (vielä kun pääsisi todistamaan Kerubin ylösnousemusta; silloin voisi jo puhua kulttuurirenessanssista).