sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Kun vain selkänsä kääntää

Itäinen Joen kaupunki on viime vuosina kunnostautunut keskustan liikerakentamisessa. Vanha (puu)talo toisensa jälkeen on lanattu matalaksi lasi- ja betonikolossien tieltä, sikäli kun niitä on 70-luvun jäljiltä enää pystyssä ollut. Kaupunkikeskustasta on hyvää vauhtia tulossa kliininen, hajuton, mauton ja ehdottoman mieleenpainumaton.

Joulupäivän keskustakierros vanhassa kotikaupungissa paljasti jotain vielä karmeampaa. Vanhan teurastamon punatiiliset rakennukset Suvantosillan vieressä olivat vaihtuneet fallistiseen pytinkiin, johon tulee kuulemma arvokkaita näköala-asuntoja. Kaunis maisema Niinivaaralle peittyy lähes tyystin.

Asuntoja pitää toki rakentaa. Miksei myös joenrannan joutomaille. Mutta minkä vuoksi maisemallisesti herkän alueen uudisrakennukset eivät voi olla vaikkapa parikerroksisia, rantaa myötäileviä puutaloja? Mikä riivaa suunnittelijat ja päättäjät valitsemaan kaupungin keskeiselle paikalle kunnianosoituksen neuvostoliittolaiselle lähiörakentamiselle?

Mie vaan ihmettelen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

pagisija! tiedäthän tornit, tehtaanpiiput sun muut ja niiden monimielisen merkityksen ja tietysti kaupunkien isät ja äidit....

hyvää uuttavuotta, toivottelee

XJ- tuo juontava juontaja

bu jormanen kirjoitti...

Minäkin olen itse muuttanut pääkaupunkiseudulla ja toivoisin lapsuudenmaisemani Pohjois-Karjalassa museoitavan.

pagisija kirjoitti...

Juontaja: hyvää uutta vuotta myös sinne!

Jormanen: Niinhän se on. Nostalgian voimaa ja omien kannanottojen subjektiivisuutta ei voi - eikä onneksi tarvitsekaan - kieltää.

En kaipaa maisemien museointia, mutta toivoisin niissä säilytettävän jonkinlaisen ja arkkitehtonisen monikerroksisuuden. Kuten sanoin, uutta saa ja pitää rakentaa kulloistenkin tarpeiden mukaan, mutta... no, mikä kenenkin silmää miellyttää. Korkea ja raskas keskustarakentaminen varsinkin pikkukaupungissa tekee minusta kokonaisuudesta helposti suljetun, kolkon ja ahdistavan.

pagisija kirjoitti...

Oho, lisäys edelliseen: "jonkinlaisen ajallisen ja arkkitehtonisen monikerroksisuuden".