keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Unohtumaton

Mea sovitteli minunkin ajatukseni sanoiksi, mitä joulunaikaan tulee. Vuosi vuodelta vahvemmin näyttää siltä - vai kyynistynkö itse? - että oikeaa ja perinteistä joulun tunnelmaa kuuluisi havitella helmat korvissa ja luottokortti ojossa ostoksilla laukaten. Esimerkiksi aamun lehden etusivumainos julistaa, miten "unohtumaton joulupöytä" katetaan "kullalla paksulle hohtavalle satiinille painetulla" kankaalla, joka "tuo jouluun rehevää renessanssin henkeä". Kankaan metrihinta on 26,50 euroa. Siihen unohtumattomaan joulupöytään pitäisi tietenkin näprätä jos jonkinlaista lohisushia tuomaan unohtumatonta säväystä perinteisen herkkuvalikoiman rinnalle. Joulun unohtumattomat lahjat taas löytyvät toinen toistaan koreammista esitteistä ja naistenlehtien kavalkadeista.

Minkähän vuoksi juuri unohtumaton-sanaan törmää niin usein maalauksellisissa markkinointilauseissa? Ainakin minulle sanapari "unohtumaton joulu" tuo mieleen farssimaisen katastrofiketjun, jossa koira syö kinkun, kuusi ja pukki syttyvät palamaan ja joku perheenjäsenistä joutuu aattoillan päätteeksi umpilisäkkeen leikkaukseen. Kaaoksen, jolle vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua nauretaan makeasti.

Viikkokausien säntäilyn ja touhuamisen lopputuloksena voi myös unohtumaton jouluriita aattona, jolloin kaiken pitäisi olla täydellistä ja ihmisillä juhlamieli hyvä, lämmin, hellä. Ehkä odotusten kipinöistä syttynyt lanka palaa loppuun jo siitä, kun joku onneton pudottaa kinkunrasvaa sille sadan euron kultahohtoiselle pöytäliinalle (vaihtoehtoisesti riita seuraa jälkijättöisesti tammikuussa, kun unohtumattomat luottokorttilaskut lankeavat maksettaviksi).

Luulen kyllä, että kiiltokuvista ja nostalgian markkina-arvosta huolimatta aika harva lankeaa kuvittelemaan, että tavallisesta kerrostalojoulusta loihditaan hartiavoimin ostamalla se kolmenkymmenen hengen idyllinen kartanojuhla rekiretkineen ja metsästä haettuine kuusineen. Luulen, että useimmille meistä tämäkin joulunseutu on yhtä turvallisen unohtuvainen kuin ne aikaisemmatkin; kaamosarjen katkaiseva hengähdystuokio, jolloin katsotaan televisiosta joulurauhan julistus, palellaan hautausmaalla, syödään hiukan liikaa suolaista ja makeaa, luetaan lahjaksi saatu kirja, siivotaan neulasia ja siirrytään sitten helpotuksesta huokaisten kohti uutta vuotta.

No. Joskus se uusi juhlapöytäliinakin on toki paikallaan. Miksei sitten rehevän renessanssihenkinen, jos niikseen tulee. Eikä se lohisushikaan hullummalta kuulosta.

3 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

"Ainakin minulle sanapari "unohtumaton joulu" tuo mieleen farssimaisen katastrofiketjun, - - "

No kun nyt otit asian puheeksi... Äkkiseltään ensimmäinen joulumuisto (ei ikävuosissani vaan mikä ensin mieleen nousee) sisältää helevetillisen kylmyyden yhdistettynä ulkovessaan. Oltiin joulua viettämässä enoni luona. Semmoinen vanha maalaistalo, jossa oli remontti kesken. Siis rempan PITI valmistua ennen joulua - hyvissä ajoin! tietysti! - mutta niin vaan oli vessavedet poikki ja ulkohuussi tuli aattoiltana tutuksi. Ei siinä muuten mitään, mutta remontin takana oli (ent.) "koulukaverini" isukki. En ole koskaan pitänyt ko. daamista ja tuon joulun jälkeen vihasin myös hänen isäänsä.

Kiitos. Helpotti.

Ellinoora kirjoitti...

Jotenkin tähän olen tullut: (naisten)lehdet elävät ja eläkööt ihan omaa elämäänsä joulu-unelmineen. Voi niitä kuvia katella omassa inhimillisenkokoisessa joulussaan pää kallellaan, että ai kuin on söpöä. Ja miettiä, että kyllä on moni saanut töitä tämänkin renessanssijoulun lavastamisessa. Ei provosoiduta, vaikka kuinka provosoitaisiin!

pagisija kirjoitti...

Päivi, mitä ihmettä, eikös ulkohuussi ole juuri sitä maalaiskartanoromantiikkaa aidoimmillaan?

Ellinoora, näin olen itsekin ajatellut. Kuten sanottu, tuskin kovin moni katsoo oikeasti tavoitteekseen naistenlehtien jouluidylleihin.

On silti mielenkiintoista, millainen yhdistelmä nostalgiaa, kaupallisuutta, romantisointia, muistoja ja haaveita joulunseutuun ladataan.