Kun kahdeksan vuotta sitten kävin Irlannissa vaihto-opiskelusyksyn päätteeksi, jäi Dublin näkemättä. Puute korjautui nyt kuuden hengen ja kahden päivän merkkipäivämatkalla. Puolitoista päivää perillä antoi jo hieman makua kaupungista, ainakin turistien kansoittamasta keskustasta. Yleisvaikutelmaksi pikavisiitistä jäi sympaattinen, hieman rähjäinen arkkitehtoninen sekametelisoppa, jossa maan kasvava talous näkyy nostokurkina ja uusina, lasiseinäisinä toimistorakennuksina.
Virallisia nähtävyyksiä ei kahteen päivään viitsi paljoa ahtaa, mutta jotain kuitenkin. Hulppein käyntipaikoista oli Trinity Collegen kirjaston Long Room. Tiloille ja tunnelmille eivät kuvat tee koskaan oikeutta, joten hallin mittasuhteet, valonhämy, kirjojen määrä ja niiden tuoksu tekivät yllättävän ja mieleenpainuvan vaikutuksen. Sen sijaan Book of Kells oli samasta syystä jonkinlainen antikliimaksi. Painetut kuvat kertovat saman, minkä lasilevyn alla lekottava alkuperäiskappalekin, ja jälkimmäisen näkeminen saa siinä se nyt on-väristysten sijasta aikaan lähinnä hämmästelyä siitä, miten hyvin opus on kestänyt vuosisatojen retuutusta.
Irlannin kansallismuseo oli niin ikään mukava käyntipaikka. Sopivan pieni (museoähky ei ole miellyttävä olotila), hyvin järjestetty ja kaiken lisäksi ilmainen. Pagistaan suosittelee.
Karvainen kansa vietiin reissun ajaksi allekirjoittaneen serkkutytön ja tämän puolison hellään huomaan. Vieraskoreuden karistua sekä vanhempi että nuorempi assistentti olivat kunnostautuneet kyseenalaisessa käytöksessä kumpikin tavallaan. Hakijoiden korvat punoittivat kuunnellessa, kuinka nuorempi oli muun muassa kiivennyt pöydälle ja syönyt rahapuun pistokkaan.- Eihän sitä tiedä, jos se nyt kakkisi rahaa*, tuumasivat hoitajat, joiden suhtautuminen koiramaisiin vastoinkäymisiin oli ihailtavan laupias.
*Ei kakkinut.
2 kommenttia:
Moi!
Eikös tuo viimeinen kuva ole Half Penny Bridge?
Sonja
Sepä sen nimi taisi olla.
Lähetä kommentti