Sateenharmaa sää kirkastui sopivasti sunnuntaina, kun piti lähteä takaisin etelään. Auringonhehkuisessa syysmaisemassa oli pohjana vihreää ja sinistä, seassa pensselinvetoina kullan ja pronssin sävyjä.Nuhruisesta ilmasta huolimatta Pagistaanin kansa ahkeroi itäisillä mailla lailla pienten oravain. Istutettiin rusopajuangervoja, pioneja ja kuukausimansikoita, perustettiin pihaketo (on silkkaa luksusta perustaa kuivaa ketoa neitseelliselle hiekkamaalle, jota ei ensin tarvitse köyhdyttää), sahattiin ja pilkottiin liiterin täydeltä puita, kerättiin melkein neljä sangollista puolukoita, ryöpättiin rouskuja ja tehtiin muita syksyhommia kahden mökin tarpeiksi. Ja tietysti saunottiin ja vaikeroitiin solidaarisesti joka puolella kehoa tuntuvia, nautinnollisen työperäisiä kolotuksia.
Nelijalkainen kansanosa osallistui kaikkiin toimiin lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä. Koirien into marjanpoimintaan sai pohtimaan, mahtavatko sudetkin täydentää syksyisin ruokavaliotaan marjoilla, vaikkeivät karhujen tavoin talviunta nukukaan. Tietääkö joku viisaampi? Kaikki koiramme ovat nimittäin hoksanneet marjastuksen ilot ilman opastusta. Olen ajatellut, että ne laumaeläiminä tekevät vain samaa kuin muutkin, mutta viimeisin tulokas paineli kymmenviikkoisena mustikkavarvikkoon ottamatta sen kummemmin mallia ihmisten puuhista.
"Annapa, mummo, se pallo tänne ja heti!"
"Sen kun otat, jos saat!"
Koiramaista hutunkeittoa.
Ja sitten mennään...
...taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti