Helpotus

Eilisen materialistista aatoksista juohtui mieleen taannoinen kysely, jonka mukaan yllättävän suuri osa suomalaisista olisi tehnyt elämässään valintoja ilmastonmuutoksen vuoksi. Autoilua on vähennetty, jätetty kaukomatka tekemättä ja niin edelleen. Jollen väärin muista, pieni- ja keskituloiset olivat päästöjen vähentämisessä aktiivisempia, kun taas paremmin palkatut eivät juuri tottumuksiaan olleet muuttaneet.

Totuuden hienoinen pyöristely kyselyissä tiedetään (me kaikkihan haluamme lisää luomua kauppoihin ja katsomme televisiosta asiaohjelmia ja luontodokumentteja), joten niiden antama kuva reippaista ilmastotalkoista voi olla todellisuutta idyllisempi. Mutta olisiko myös niin, että tavalliseen kulkijaan kohdistuva päästönsäästöpaine olisikin, paradoksaalista kyllä, eräänlainen helpotus?

Kulutusjuhlaahan on vietetty jo hyvän aikaa, ja kuten suhteellinen köyhyys-käsite osoittaa, ihmisolennoilla on taipumus arvioida oma elintasonsa suhteessa ympärillä oleviin lajitovereihin joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Kun tuttavat matkailevat, kasvaa paine viedä omakin perhe lomalle Phuketiin. Kun räyhäkkään näköisiä ja mukavuudella markkinoituja citymaastureita ilmaantuu katukuvaan - ja naapureiden pihoille - yhä enemmän, alkaa monen mieli palaa autokauppaan. Pysyminen mukana elämän varustelussa vaatii rahaa, mikä taas vaatii enemmän töitä, enemmän stressiä, enemmän kulutusluottoja...

Entä nyt? Ilmastotalkoiden myötä säästämisestä ja vapaaehtoisesta kieltäymyksestä onkin pitkästä aikaa tullut sosiaalisia hyveitä epäilyttävän marginaaliköyhäilyn sijaan. Esimerkiksi kaukomatkan väliin jättämisellä voi olla perheen käyttötaloudelle valtava merkitys. Päästöjen vähentäminen on mitä parhain ja salonkikelpoisin lisäsyy vaihtaa aurinkorannat mummolavierailuun ja Puuhamaahan. Joukkoliikenteen käyttäminen on moderni ja tiedostava valinta - auton tankin täyttämisen käydessä aina vain kalliimmaksi. Jos perheeseen hankitaankin uusi auto, halvempi ja vähäpäästöisempi ajokki on joka tavalla parhaiten perusteltu vaihtoehto.

Asian voi sitten sivulauseessa mainitakin, jos tuttava tuntuu intoilevan liikaa omista hankinnoistaan tai lomasuunnitelmistaan.

Tämä ehkä selittää senkin, miksi esimerkiksi saunomisesta sähkösaunassa ei olla valmiita juuri tinkimään (silmääni kutittaa kummasti, aivan kuin siellä olisi jokin orgaaninen, raamatullinen objekti, joka taisi mennä sinne jo matkailusta ja autoilusta kirjoittaessani). Saunomisen tuottama nautinto on suurempi kuin taloudellinen tai sosiaalinen hyöty, joka sen väliin jättämisestä saadaan. Tuskinpa kovin moni toteaa työpaikan kahvipöydässä, että jätimmepä saunomatta lauantaina, kun on tuo ilmastonmuutos.

Se olisi jo kiusallisen osoittelevaa ja omahyväistä.

Nämä ovat taas kärjistyksiä ja kuulostavat ehkä kyynisemmiltä kuin on tarkoitus, mutta meidän päämme kerta kaikkiaan toimivat niin, halusimme tai emme: jos tulevaisuuden kannalta viisas valinta tuottaa välitöntä hyötyä myös nykyhetkessä, se on paljon helpompi tehdä. Ja laumaeläimiä kun olemme, lajitovereiden hyväksynnän ja sosiaalisen elämän merkityksen vähätteleminen olisi hurskastelua.

Sitä paitsi näen koko kuvion - jossa ei sinällään liene mitään uutta - yksinomaan myönteisenä: mikä voisi olla hienompaa kuin se, että päästöjen vähentäminen laskisi myös kansan kollektiivista stressitasoa ja saisi suorittamisen vaihtumaan leppoisampaan elämiseen?