torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Kaniineja

Lammaskommentteja meillä on totuttu kuulemaan harva se päivä, mutta taannoin koirain kanssa ulkoillessa korviini osui jotakin uutta:
- Katso äiti, kaniineja!
Käännyin epäuskoisena katsomaan. Kyllä, vaunuissa istuvan natiaisen silmät olivat nauliutuneet tiukasti vieressäni hölköttäviin nelijalkaisiin.

Mistä puheen ollen, miehen varustesäkistä paljastui Alaskan-tuliainen, josta karvainen kansanosa haltioitui vähintään yhtä paljon kuin mainittu lapsi kaniineiksi olettamistaan olennoista.

Haltioitui niin, että tuominen joutui saman tien tiukkoihin vetokokeisiin, jollaisia Pagistaanissa on harvemmin nähty.

Lopputulos olisi voinut olla opettavaista katsottavaa niille työnantajille, jotka suunnittelevat raivaavansa tilaa nuorille uraohjuksille konkareiden kustannuksella.

On mielenkiintoista katsella, millaisia reaktioita sangen autenttisen kokoinen ja painoinen leikkikaniini saa aikaan kaninmetsästykseen jalostetuissa terriereissämme. Lähes vimmaisen vetokisan lisäksi otusta "tapporavistetaan" raivokkaasti kerta toisensa jälkeen, mitä muille leluille tehdään satunnaisemmin. Ilmeisesti pienissä bedlingtoninaivoissa aktivoituu jokin geneettinen ohjelma sopivan purutuntuman myötä.

3 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Voi ihme sentään, Pagistaanin 'koiruus' on ehtymätön ilon aihe lemmikittömän eläinystävällisen lukijan vierailuissa näillä sivustoilla. Mistähän ihmisemo saisi poikasensa kanssa moisen voittoon päätyvän kisan aikaan!

Mette kirjoitti...

Eläintuntemusta: saukkomies Gavin Maxwell vei saukkonsa talutushihnassa Lontooseen, ja kadunmies sanoi: "Anteeksi herra, mutta onko tuo dinosaurus?"

Silloin, kun Näsinnneulan juurella oli hylkeitä, näin itse yhden vaimon tempovan uteliasta miestään takinselästä: "Sinä putoat sinne, ja ne ovat krokotiileja!"

Serkkuni talutti aikoinaan beaglea, ja huoelstunut naisihminen tuli kysymään: "Mitä sen jaloille on tapahtunut? Oliko se viikate?"

Kati Parppei kirjoitti...

"Mistähän ihmisemo saisi poikasensa kanssa moisen voittoon päätyvän kisan aikaan!"

Ellinoora, kannattaisi ehkä kokeilla sitä kaniinia ;). Ei sitä koskaan tiedä.

Mette, hirnahdin kerran jos toisenkin - dinosauruksia ja krokotiileja, voi elämä. Tosin bedlingtonejakin on joskus luultu kamelinpoikasiksi...