"Koirat eivät ole ihmisiä, ne ovat omia arvoituksellisia luontokappaleitaan. Juuri siksi minä elänkin koiran kanssa, jotta saisin olla sen arvoituksen lähellä, oleskella sen salaisuuden tuntumassa."Äitini usutti minut lukemaan Yrsa Steniuksen kirjan Koiria, rakkautta ja surua, jota voikin suositella kesälukemiseksi sekä koirallisille että koirattomille.
Koiravahdin toimi järven rannalla on kyllä silkkaa iloa: työpäivän päätteeksi mullan tonkimista, vastustamaton kasa pilkottavia koivupöllejä ja puusauna. Riehakkaita koiria, käen kukuntaa ja sumua aamuöisellä järvellä.
Kahden paikan elämässä on niin ikään puolensa, vaikka edes takaisin reissaaminen käykin luonnon päälle, sekä oman että yleisen. Kun lähdin etelästä kohti itää, räkätinpojat olivat jo lennossa ja kevät kääntymässä täyteen kesään. Täällä vasta rakennetaan pesiä. Tuomen kukinnan ja saniaisten kippuravaiheen saan kokea kahdesti peräkkäin, samoin monet muut kevään parhaista asioista.
Ainakin toinen perjantain huiputusyrityksistä muuten onnistui. Pagistaankin onnittelee "äijiä" lievästi huvittuneena viestinvälittäjän sanavalinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti