Kunpa, voi kunpa vanhempani olisivat ottaneet asian puheeksi allekirjoittaneen kanssa, ennenkuin takavuosina lankesivat taimikauppiaan puheisiin tuoksuvatukasta hyvänä ja nopeakasvuisena näkösuojakasvina.
Hyvähän se onkin. Ja nopeakasvuinen. Aivan erityisen hyvä se on leviämään ja putkahtelemaan pintaan metrien päässä alkuperäisestä kasvupaikastaan, myös siellä, missä soisi kasvavan - ikään kuin vaihtelun vuoksi - jotain muutakin kuin tuoksuvatukkaa. Sitkeä se on kuin itse piru: ei katkea juuri eikä lannistu kasvi, vaikka nyhtäjä riehuisi berserkkinä itsensä uuvuksiin.
Sen olisin voinut kertoa, jos olisi kysytty. Nyt joudun mökin puutarhavastaavana käymään jokakesäistä taistelua paitsi tuoksuvatukkaa, myös vääjäämättä mieleen hiipiviä, umpikerettiläisiä ajatuksia vastaan.
Pysyköön uskoni vahvana kiusaajista huolimatta.
3 kommenttia:
Hassua, tuoksuvatukan kuvan katsominen toi tunteen jota en olekaan ennen itselläni havainnut: ikävän entiseen kotiin Tapiolassa. Sen vehreällä, vanhojen koivujen ja kuusien varjostamalla pihalla kasvoi tuoksuvatukkaa ja sen lomassa tulppaaneita. Oih himpura, no, onneksi on pikkumökkeli jossa on luontoa :)
Jaa että umpikerettiläisiä ajatuksia? Mutta olihan maapallokin joskus pannukakku...
Lupiini, muistikuvat aktivoituvat joskus hassuista asioista. Ja oikeassa paikassa tuoksuvatukka onkin... no, paikallaan. Kun se vain pysyisi siellä ;).
Päivi, käsitykset maapallon muodosta ovat lillukanvarsia rikkaruohomyrkkyihin verrattuna. Nih!
Lähetä kommentti