Ach so, Berlin. Tutkijakoulukinkerit jättivät turismille mukavasti aikaa: kaksi kokonaista päivää ja lisäksi aamulenkit. Lienen ennenkin kehunut viimeksi mainittuja mainioksi tavaksi haistella uusien paikkakuntien tunnelmia - juosten ehtii katsastaa laajemman alueen kuin kävellen, ja varhaisaamuissa on aivan oma tunnelmansa. Mitä muuhun toljailuun tulee, Hannan suosittelema juutalainen museo imaisi vierailijan syövereihinsä niin, että kolme tuntia tuntui yhdeltä. Vastoin parempaa ymmärrystäni säntäsin museopäkätin vallassa vielä dekoratiivisen taiteen museoon, jonka massiivisten kokoelmien keskellä hyydyin jonnekin keskiaikaisten relikvaarioiden ja renessanssiajan fajanssilautasten välille. Aika monta vuosisataa jäi siis seuraavaan kertaan, samoin kuin ystävän vinkkaama kierros maanalaisessa Berliinissä, jonka ajankohdat eivät ohjelmaan parhaalla tahdollakaan sopineet.
Kulinaarisella puolella huippuhetken tarjosi etiopialainen ravintola. Nelihenkinen seurueemme sai eteensä yhden suuren, injera-letuilla vuoratun lautasen, jolle tilaukset oli aseteltu somiksi keoiksi. Ruokailuvälineitä ei ollut, vaan letunpaloja käytettiin apuna muhennosten ja muiden herkkujen viemisessä ääntä kohden. Ruoka oli liioittelematta taivaallisen hyvää ja sai pohtimaan, mistä löytyisi opastusta itäafrikkalaisen keittiön salaisuuksiin. Noin yleensä ottaen kaupungista jäi hieman kaoottinen vaikutelma. Edesmenneen muurin kaupallinen hyödyntäminen ja suoranainen romantisointi hämmensivät ja sekava arkkitehtuuri huimasi päätä. Pääkadulla jouduin keskelle mittavaa mielenosoitusta, joka sai miettimään, millaisten asioiden puolesta silläkin pätkällä on ehditty marssia. Nyt vuorossa oli ylenpalttisten valvontakameroiden ja muun isovelimäisen tarkkailun vastustaminen.
6 kommenttia:
Mutta tuli siis se tunne, että tänne on tultava toistekin? Silloinhan kaupunki on jo purrut?
Kyllä vain... Ehkä juuri tuo ristiriitaisuus puraisi - se, ettei oikein tiennyt, ihastuako kaupunkiin toden teolla vai ei. En nyt ehkä vasiten sinne lähtisi lomailemaan - kuten en suurkaupunkeihin juuri muutenkaan - mutta tilaisuuden jatkan tutustumista enemmän kuin mielelläni.
Musta Berliinissä koko ex-kommariromantisoinnin ja kaupallistamisen kiteytti Ampelmann-hahmo. Sitä löytyi niin heijastimina, magneetteina kuin pyyhekumeinakin, sorruin itsekin sööttiin hahmoon tupakansytyttimen muodossa (hyh) jonka kyllä hukkasin hetimiten. Ampelmannia näki vielä itäpuolen liikennevaloissa ja olihan se hauska, lelumainen piktogrammi.
Muutenkin Berliini on kokemukseni mukaan varsinainen shoppailijan paratiisi, täynnä sydäntäsärkevän ihania paperikauppoja ja vintagekellareita, antiikista nyt puhumattakaan. Onneksi olimme ennen Berliininmatkaa juuri muuttamaisillamme joten siitä saimme hyvän syyn olla rahtaamatta mitään ihanaa täyhkää muuttokuorman jatkeeksi. Perverssiydet kieltävä, vanhahtavan tyylinen vessakyltti oli kyl pakko ostaa, se oli niin hauska ja sopii koppimaisen pienen vessamme oveen mainiosti (siellä ei MAHTUISI tekemään perverssiyksiä).
Juu, noita liikennevaloukkoja näkyi kyllä myynnissä joka muodossa. Mitä shoppailuun tulee, kävin ällistelemässä siellä sun täällä, mutten raaskinut sitten tehdä mitään hankintoja edullisia mausteita lukuun ottamatta - kohdalle ei osunut mitään sellaista, joka säästöbudjetista huolimatta olisi ollut pakko saada.
Kulinaarimurulassa ollaan vierailtu Etiopiassa ja nyt väsäillään välillä sikäläisia herkkuja. Tässä esmeks yksi: http://valipala.blogspot.com/2008/08/yritys-hyv-kymmenen.html
Hehei, kiitti vinkistä!
Lähetä kommentti