sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Entä jos

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Pagistaanin virallinen jouluntoivotus jäi väliin, ellei sellaiseksi lasketa tuota. Viikko oli odotetusti hieman hektinen - joulunpyhät kun vietettiin Itä-Suomessa useammassa paikassa - mutta onneksi mukaan mahtui rauhallisia suvantoja ja monia mukavia hetkiä. Toivottavasti teilläkin!

- - -

Muistan joskus lapsena pähkäilleeni itseni teologis-eksistentiaalisen paniikin partaalle tajutessani olemassaoloni sattumanvaraisuuden. Mietin, olisinko olemassa jossain muodossa, vaikken olisikaan sattunut syntymään juuri sellaisena kuin synnyin. Mikä minä pohjimmiltani olen? Näkyvä olemukseni vai jotain muuta?

Niitä klassisia kysymyksiä siis. Samoja, joita itse kukin - näin oletan - edelleen aika ajoin pysähtyy miettimään, vaikka lapsen luontainen ja vilpitön itsekeskeisyys onkin vaihtunut aikuisen epäilykseen siitä, ettei oma olemus ehkä sittenkään ole universumin napa (sinänsä realistisella epäilyksellä on tosin taipumus väistyä elämää suuremmiksi draamakohtauksiksi manifestoituvina kriisihetkinä).

Samaten tuo todellisuuden perimmäinen - siis ainakin näennäinen - sattumanvaraisuus ja kaoottisuus iskeytyy toisinaan tajuntaan konkretisoituen johonkin kuultuun tai nähtyyn. Esimerkiksi jouluna hautausmaalla äiti mainitsi, miten hänen isomummonsa suntioisä oli aluksi kieltäytynyt hyväksymästä tyttärensä kihlausta, koska sulhanen oli ortodoksi. Nuoripari erosi ensin paineen edessä, mutta palasi lopulta yhteen.

Entä jos he olisivat antaneet periksi?

Tai jos isäni synnyinpaikkakunnalle ei olisikaan 30-luvulla palkattu sitä tiettyä rakennusmestaria kouluja rakentamaan? Tai jos äitini isä olisi päättänyt rakentaa perheen kesäpaikan muualle kuin mainitulle kylälle, jossa vanhempani maidonhakureissuilla tapasivat ja tutustuivat?

Tapaninpäivänä kävimme Nurmeksessa siipan isosetää tervehtimässä. Tuli puhetta sota-ajoista, ja isosetä mainitsi veljensä - puolisoni ukin - olleen viisi vuotta rintamalla, lähes koko ajan etulinjassa. Kiperistä paikoista huolimatta mies oli palannut ehjänä pikkutilalleen sodan päätyttyä, mitä isosetä jaksoi useaan kertaan hämmästellä.

Siippani äiti on sisarussarjan vanhin, ja pikainen laskutoimitus kertoi, että jos jonkin luodin tai sirpaleen lentorata olisi ollut toinen - kukaties vain muutamia senttejä sivumpana - melkoinen joukko ihmisiä olisi jäänyt syntymättä. Mukaan lukien Pagistaanin urosvahvistus.

Vai olisiko?

Eikä tässä vaiheessa ole edes päästy solutason todennäköisyyksiin.

Mutta - ympäri käydään ja yhteen tullaan - mitä on tämän oletetun sattumanvaraisuuden seurauksena maailmaan ilmaantunut tietoisuus, joka tällaisia ylipäänsä äityy pohdiskelemaan kerta toisensa jälkeen? Evoluution tuloksena tietynlaiseksi muotoutunutta aivokemiaa ja sähköimpulsseja, epäilemättä. Mutta onko siinä kaikki?

Argumentit agnostikolle voi halutessaan jättää kommenttilaatikkoon ilman paasaamista. Pagistaanin käännytystutka on tarkka ja armoton, vaikka valtiosäännössä todetaankin, että kukin tulkoon uskollaan autuaaksi.

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Samoja asioita pyörittelen. Puhuin asiasta siskoni kanssa, koska huonona kristittynä minun on vaikea löytää itsestäni aitoa uskoa tuonilmaisiin. Hän sanoi, että onko minun vaikeuksia uskoa itseni ja käsityskykyni ylä- ja ulkopuolelle meneviä asioita? No ei tietenkään. Keksin tältä istumalta valtavasti asioita, joita en käsitä. Joinakin hetkinä on vain niin vaikeaa uskoa siihen, että elämän käänteet olisivat vain sattumanvaraista kiemurtelua, ja ettei niihin olisi kohtalon käsi ikinä tarttunut, jotain ryppyä oikaissut...

Kati Parppei kirjoitti...

Jep, näitä päätyy pyörittelemään aina silloin tällöin, kun jokin sattumus siihen herättää.

Olen ajatellut, että onhan tässä elämä aikaa ihmetellä. Mitä sitten, vaikkei vastauksia tai varmaa vakaumusta suuntaan tai toiseen koskaan löytyisikään? On kai ihmettelylläkin jokin itseisarvo ihmisolennon elämässä - ja ehkä se itsessään kertoo jostakin, ehkä ei.

Sokea kana kirjoitti...

Agnostikon itsepuolustus ns. johdatukselta tuntuville tapahtumakuluille: kun ihmisen muistihyllyillä on tarpeeksi tavaraa, jokainen uusi asia muodostaa joidenkin entisten kanssa välttämättä aina yhdistelmän, joka tuntuu kohtalonomaiselta. Tai sitten on kysymys jostain muusta...

Kati Parppei kirjoitti...

Sokea kana, tuossa on kyllä perää. Itse en tosin ole kovin taipuvainen etsimään merkkejä johdatuksesta muutenkaan, ennemminkin hämmästelemään sitä, miten mitättömän pienet asiat olisivat voineet muuttaa jopa maailmanhistorian kulun toisenlaiseksi. Miten vaihtoehtojen loputtomuudesta valikoituu aina se yksi, joka johtaa toiseen, joka... Jotenkin on vaikeaa uskoa, että jos jonkinlainen korkeampi voima onkin olemassa, se siirtelisi asiakseen nappuloita pelilaudalla.

Tästäpä juohtuikin päähän soimaan YUP:n "Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman":

"Sanoi "Lusifer, kuoma, 'maapalloa' katsohan,
olen muovaillut nyt tällaista
ja suunnitellut niin,
että pian törmäiltäisiin tuolla meidän kaltaisiin,
ylleen taivaankatot, alleen matot maatilkuista teen,
annan aiheet elon iloon, lääkkeet sielun murheeseen..."
niin soljui suunnitelmat kunnes vaivihkaa vaan
muuttuivat sorinaksi kaikkeuden kohinaan...

Lusifer katsoi maata,
sanoi: "ehket edes sinä saata
ohjailla kaikkea sitä...
Mutta älä masennu,
ajatus oli hyvä, mitä?"