Kulutusjuhlassa pohdittiin jokin aika sitten kevytmielistä suhtautumistamme esineisiin. Asia nousi mieleen äskettäin, kun kiireessä hösätessäni unohdin lapaseni lähijunaan.
Kyseessä olivat äidin neulomat, variskuvioiset kirjoneulelapaset, joten halusin ne ehdottomasti takaisin. Erinäisten puhelinsoittojen jälkeen selvisi, että voisin kysellä omaisuuttani löytötavarapalvelusta. Soittaessani sinne minua kehotettiin tulemaan paikan päälle, koska kukaan ei ehtisi etsimään lapasiani käsinepaljouden keskeltä.
He eivät liioitelleet. Yksinomaan lähijunista viikon aikana löytyneitä käsineitä oli laatikkotolkulla. Toinen mokoma oli muista joukkoliikennevälineistä talteen poimittuja hanskoja ja lapasia.
Mietin, kuinka moni lähtee vasiten hakemaan muutaman euron ostokäsineitään Itä-Pasilan perukoilta ja maksaa niistä vielä kahden euron lunastusmaksun? Lähes samalla hinnallahan saa jo uudet. En minäkään olisi vaivautunut, jolleivät lapaseni - jotka onneksi löytyivät - olisi olleet minulle erityisen arvokkaat. Muuten kuin rahallisesti.
Tuntuu jotenkin paradoksaaliselta ajatella, että mitä enemmän arvostaisimme olemassaolevaa omaisuuttamme, sitä vähemmän jätettä ja hylättyä roinaa kylväisimme ympärillemme. Sitähän luulisi, että kaikenlainen kiintyminen elottomiin esineisiin olisi jotenkin moraalisesti arveluttavaa ja ekologisen elämäntavan vastaista. Mutta kun miettii, miten helppoa tehdastekoiseen, hataralaatuiseen tavaraan - vaikkapa vinosaumaisiin, ensimmäisessä pesussa löpsähtäviin trendivaatteisiin - on kyllästyä ja hamuta uutta tilalle, ei kerran hankitun omaisuutensa arvostaminen ja siitä huolehtiminen tunnukaan enää niin materialistiselta.
4 kommenttia:
Lapaset ovat melkein kuin lapset.
Männä vuosina kuulin - liekö legendaa - että joskus lehdessä julkaistuun kuolinilmoitukseen olisi päätynyt taittajan lipsahdus "kaipaamaan jäivät vaimo ja lapaset".
Pisti miettimään tämä postaus. Minulla on joitakin vaatteita, astioita ynnä muuta omaisuutta johon olen niin kiintynyt että olisi hirveää hukata eikä löytötavaratoimistosta löytää. (Tosin en yleensä ota junamatkalle kermakkoa mukaan :)
Onneksi sait lapasesi takaisin!
Joku aika sitten tuli tv:stä pieni uutissspotti, jossa kerrottiin kadonneista polkupyöristä, joita kuulemma poliisilla on tallessa satamäärin. Pyörät myydään huutokaupalla säännöllisin väliajoin, koska kukaan ei kuulema niitä kaipaa.
Lähetä kommentti