Pagistaanissa harrastettiin viikonloppuna hartiavoimin kulttuuria. Osasyynä pimeyttä piristäneeseen taidesumaan oli se, että seniorijaosto tuli Joensuusta atimaan muutamaksi päiväksi.
Niinpä vyötimme kulturellit kupeemme ja kävimme perjantaina Kansallisoopperassa katsomassa ja kuuntelemassa, kuinka koppava keikari Jevgeni Onegin joutui maistamaan omaa lääkettään. Lauantaina seurasimme, miten Heidi Herala tulkitsi Sinikka Nopolan kertomusta kumikanan ostamisesta hilpeässä esityksessä Nainen ja anjovis.
Ja kun EMMA tuossa hollilla sattuu olemaan, poikkesimme sielläkin. Tarjolla oli tuttuun tapaan jos jotakin - Ole Kandelinia, teekannuja ja perusnäyttelyn valokuvat, veistokset ja väkkärät. Paikkahan on erikoismuseoineen niin iso, ettei kertakäynnillä kannata yrittää ahmia likimainkaan kaikkea.
Tänään suuri osa päivästä mennyt sulatellessa hämmästyttävää seikkaa: vuoden viimeinen kuukausi alkoi. Kun tuntuu siltä, ettei kai se mitenkään vielä. Vastahan sitä. Ja tätä ja tuota.
4 kommenttia:
Olihan kulttuuripläjäystä kerrakseen, nyt käy kyllä kateeksi.
Mitä on muuten 'atimaan'? Hämärästi muistelen äitini käyttäneen joskus sanaa 'ativoimaan', tarkoittaen sukulaisvierailua. Mistä lie tuokin sana tullut karjalankieleen, venäjästä varmaan, kuten moni muukin murreilmaisu.
Ellinoora, nälkä kasvaa syödessä: innostuimme urosvahvistuksen kanssa jo varaamaan seuraavat oopperaliput, vaikkemme tosiaan taida olla korkeakulttuurin perinteisintä kuluttajaryhmää...
"Olla atimassa" on kainuulainen/koillismaalainen sanonta, ainakin isäni tiedon mukaan. Ymmärtääkseni se viittaa kyläilyyn nimenomaan sukulaisten luona. Hauska sana minusta, atima.
Sulle on blogissani valokuvaushaaste, jos haluat ottaa. Vähn niinkuin tuo tunnuskuvasi :)
Kyllä täällä saaren ja Parikkalan seudulla ativoimassa sanonta on tunnettu, juuri useamman yön vierailulle.
Lähetä kommentti