maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Jouluänkyrä

"- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä. On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.
- Mitä sinä tarkoitat, kysyi äiti ja pisti nenänsä näkyviin.
- En oikein tiedä, sanoi Muumipeikko. Mutta mitään ei ole järjestetty ja jotain on hukassa ja kaikki juoksevat ympäri kuin hullut. Ehkä on taas tulva."


- Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.

Mitä vuoden juhliin tulee, koko aikuisikäni olen antanut ääneni joulun sijaan juhannukselle ja pääsiäiselle. Ne ovat leppoisia, paineettomia suvantoja, jotka katkaisevat mukavasti arjen. Sen sijaan ostamisen ja (ylen)syömisen ympärillä pyörivä jouluhäsääminen herättää minussa vuosi vuodelta äreämmän ja kyynisemmän jouluänkyrän. Koetankin selvitä koko touhusta mahdollisimman matalalla profiililla ja karttaa kauppakeskuksia viimeiseen asti. Silti taulutelevisiomainokset, valokuitukylät ja lanttulaatikkoreseptit tunkevat tajuntaan joka tuutista.

Psykologin mukaan joulu on vahvasti tunnejuhla, jonka yhtenä kääntöpuolena on yksinäisyyden kokemusten ja niihin liittyvän alakulon tiivistyminen. Jouluun ladatut sosiaaliset odotukset tuntuvat niin ikään kiristävän monen hermoja pisteeseen, jossa suuri jouluräjähdys on tuntien kysymys. Ruutina toimii stressi, joka paukauttaa komeasti pintaan perhepiirin jännitteet, väärinkäsitykset ja vanhat kaunat. Läheisten kanssa on mukava viettää aikaa, mutta miksi juuri joulu on se juhla, jolloin pitäisi olla kaikkialla kaikkien kanssa samaan aikaan? Tai ainakin pitäisi olla jossakin ja tehdä jotakin. Niinpä väsyneet lapsiperheet suhaavat joulunpyhinä ympäri Suomea ehtiäkseen olla tasapuolisesti molemmissa mummoloissa, vaikka kaikki saattaisivat kaivata vain pitkiä yöunia ja kotona huilaamista.

Joltisenkin kuvaavia ovat lehtien otsikot, jotka julistavat, miten "selviät joulusta stressittä" ja kuinka "tehdään unelmajoulu". On suorastaan edesvastuutonta, että kaamoksen keskellä kärvistelevä kansa joutuu vajaine akkuineen selviämään yhtään muusta kuin normaaleista askareistaan. Ajatus unelmajoulun tekemisestä taas kuulostaa vaikeuksien manaamiselta.

Milloin se tällaiseksi meni?

Joulun sanomasta hymistely ja perinteiden ylistäminen tuntuu sitä paitsi sitä falskimmalta, mitä enemmän ihmisiä usutetaan ostamaan turhaa roinaa ihmisrakkauden - toiselta nimeltään talouskasvun - yleismaailmallisen sanoman nimissä. En nyt puhu harkituista, vastaanottajaa ajatellen hankituista lahjoista, joita toki kiitollisena arvostan* ja itsekin yritän antaa. Tarkoitan halpakauppojen joulukrääsää ja paniikkiostoksia, jotka on hankittu vain, koska jotain kuuluu jouluna antaa. En suurin surminkaan toivoisi kenenkään kokevan moista ahdistusta ja huolta minun takiani.

No niin. Toivottavasti en loukannut kenenkään tunteita. Saatuani kitkerimmän sapen ulos voin myöntää, että kyllä minäkin joulusta jollain tapaa pidän. Pidän siitä silloin, kun siihen liittyy aito rauhoittumisen tunne, perinteitä tai ei. Joulusauna - mieluiten puusaunassa - on aina juhlava hetki. Hautausmaalla on hienoa käydä varsinkin, jos on lunta eikä pakkasta ole liikaa. Hyvän ruoan laittaminen ja syöminen läheisten seurassa on mukavaa, kun kenelläkään ei ole odotuksia siitä, miten joulun kuuluisi mennä, saati paineita vaikeasti määriteltävän joulutunnelman luomisesta. Höysteeksi hieman hehkuviiniä ja hiljaisuutta. Siinäpä ne tärkeimmät ovatkin.

Voisin kuvitella nauttivani myös yksinolosta jouluna. Ehkä siksi, että nautin siitä - luullakseni - keskimääräistä enemmän myös muulloin.

Jouluruuhkassakin voi kokea virkistäviä hetkiä. Menin tänään täpötäyteen postiin ostamaan merkkejä. Vuoronumerolappu näytti, että edelläni oli kuusikymmentä asiakasta. Kyllä, luitte oikein. Vieressäni oli vanhempi herra, joka oli ottanut edellisen lapun. Kun huomasimme tuijottavamme lappujamme aivan yhtä epäuskoisesti, aloimme nauraa.
- Saakohan joulumerkkejä jostain muualta, mies kysyi. Vastasin, että kioskeista taitaa saada. Käännyimme molemmat kannoillamme ja painuimme ulos.

Tuttujen tai tuntemattomien kanssa spontaanisti jaetut absurdiuden kokemukset ovat elämän suola. Jouluna, juhannuksena tai lokakuisena keskiviikkoaamuna.

*Esimerkiksi viikonloppuna vastaan otetut Taika-lasipallot ovat kaikessa turhuudessaan vastustamattoman hurmaavat, mistä asianosaisia täten julkisesti kiitetään.

5 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Et sinä kuulosta niin jouluänkyrältä minusta kuin ne traditionvaalijat, joiden maltti pettää jouluaaton aamuna klo 12.30 tienovissa puoli tuntia sen jälkeen, kun he ovat toitottaneet enkelien ilosanomaa siitä, ETTEI JOULUNA SUVAITA NEGATIIVISIA TUNTEMISIA EIKÄ SANOMISIA... :D

Lisäisin joulun miinuksiin vielä yhden: miten älytöntä juhlia flunssakauden pimeimmän tihentymän tienovilla! Marraskuun puolivälissä tai vastaavasti tammikuun puolivälissä ilmassa on valon myötä paljon enemmän toiveikkuutta ja vastustuskykyä, mutta enköhän ainakin minä ole joka joulu siinä kunnossa, että joudun miettimään tarkasti, mennäkö joulusaunaan vai ei, ja niinäkin vuosina kun uskaltaudun, se on sitten viimeinen niitti.

Vaikka freelancerin kannaltahan nyt tietysti ei ole väliä, milloin sairastaa, koska mitään palkkaa ei sairastamisesta tule. ;) Mutta palkansaajien ei kannattaisi sairastua jouluna. Hassua, ettei tähän epäkohtaan ole vielä puututtu... kuka nyt muutenkaan uskoo, että vapahtaja sattui kätsysti syntymään juuri Saturnalian aikaan, jne.

Kati Parppei kirjoitti...

"ETTEI JOULUNA SUVAITA NEGATIIVISIA TUNTEMISIA EIKÄ SANOMISIA..."

Auh :D.

No, kohta tämä hötäkkä on taas ohi ja päiväkin alkaa pidetä. Glögitujaus sille!

Rita kirjoitti...

Pidin tästä kirjoituksestasi - ja sitä lukiessani tajusin miksi arvostit yksinkertaista piparikiekkoreseptiä :)

Kunpa kaikki ymmärtäisivät että voimme tehdä joulusta sellaisen kuin itse päätämme. Minä en muista yhtään joulua jolloin olisi saanut stressin. Päinvastoin, aina on leppoisaa ja tunnelmallista. Ihana rauha. Toisinaan kihelmöivän jännittävää kun vieraillaan ystävillä tai sukulaisilla, etenkin jos voidaan järjestää lapsille yllätyksiä.

Kati Parppei kirjoitti...

Niinpä, Rita. Omien korvien välissähän ne päätökset tehdään ja asenteet muovataan.

Minua stressaa lähinnä se, että sorrun yrittämään olla kaikille mieliksi yhtä aikaa, kaikkialla pitäisi olla eikä kuitenkaan pysty - ja itse ehkä eniten kaipaisi vain sitä rauhoittumista ja lepoa ja läheisten seuraa sopivasti annosteltuna. Luultavasti muilla ei edes kummempia odotuksia minua kohtaan ole, mutta kehitän ne päässäni ja ahdistun :).

Kati Parppei kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.